Polttarisukellus päättyi sulhasen kuolemaan

Poliisista kerrotaan, että Helsingin Lauttasaaressa surullisesti päättynyt sukellus oli osa polttariohjelmaa. Seurueeseen kuului ainakin kaksi sukelluskokemusta omaavaa henkilöä, joista toisen kanssa sulhanen lähti sukeltamaan.

Polttareissaan sukellusonnettomuuteen joutunut mies on kuollut sairaalassa. 28-vuotias sulhanen upposi veden alle lauantaina Helsingin Lauttasaaressa. Hän ehti olla pinnan alla 15-20 minuuttia.

Poliisin mukaan murheellisesti päättynyt sukellus oli osa polttariohjelmaa. Seurueeseen kuului ainakin kaksi sukelluskokemusta omaavaa henkilöä, joista toisen kanssa sulhanen lähti sukeltamaan matalaan veteen vain noin kymmenen metrin päähän rannasta. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä sulhanen vajosi veden alle.

- Heillä oli sukelluslaitteet ja jonkinlainen köysivarmistuskin, mutta jostain syystä se mahdollisesti petti. Tapahtuma on vielä osin epäselvä, sanoo päivystävä komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista.

Sulhasen ystävät alkoivat etsiä pinnan alle vajonnutta heti. Pelastuslaitos löysi hänet kuitenkin vasta noin 15-20 minuutin päästä. Lääkärin mukaan mies oli jo löydettäessä huonossa kunnossa, mutta hänen pulssinsa tuntui.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat