Politiken: Amnesty pyrkii saamaan Gillonin oikeuteen

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International aikoo ryhtyä toimiin saadakseen Israelin tulevan Tanskan suurlähettilään oikeuteen YK:n kidutuksenvastaisen sopimuksen rikkomuksesta, tanskalainen sanomalehti Politiken kertoi tänään verkkopainoksessaan.

Amnesty International


Gillonin nimitys on herättänyt vastustusta Tanskassa ja johtanut kriisiin Tanskan ja Israelin suhteissa. Syynä tanskaan närään on Gillonin lausunto, jonka mukaan Israelin pitäisi ehkä palata "kohtuullisen fyysisen painostuksen" eli kidutuksen käyttöön terrorismin vastaisessa taistelussa.

Amnestyn mukaan Gillon itse harjoitti "kohtuullista fyysistä painostusta" toimiessaan Israelin turvallisuuspalvelun Shin Bethin päällikkönä 90-luvulla. Nyt Amnesty suunnittelee turvautuvansa uudenlaiseen strategiaan kidutuksen vastaisessa toiminnassa, ja aikoo käyttää keräämäänsä todistusaineistoa saattaakseen syylliset oikeuden eteen. Gillonista suunnitellaan esimerkkitapausta.
-Amnesty ei enää tyydy raportoimaan rikosten uhreista vaan myös siitä, kuka on rikosten takana - sekä korkeimman tason päätöksentekijöistä että alimman tason toimeenpanijoista, Politiken kertoi.

Myös israelilaiset Haaretz- ja Jerusalem Post -sanomalehdet kertoivat Amnestyn suunnitelmista sunnuntaina.

Amnesty aikoo lähettää huomenna Tanskan oikeusministerille Frank Jensenille kirjeen, jossa vaaditaan Gillonin Shin Bethin aikaisia toimia koskevien tutkimusten käynnistämistä

-Tietyt maat ovat liittyneet YK:n kidutuksenvastaiseen sopimukseen. Sen mukaan maiden on tutkittava kidutussyytökset ja ryhdyttävä toimiin kidutuksesta epäiltyjä vastaan. Tässä on kyse siitä, että hallitusten on pidettävä lupauksensa, kerrotaan Amnestyn Lontoon päämajasta.

Tanskan Amnestyn puheenjohtajan Lars Norrmann Jörgensenin mukaan diplomaattinen koskemattomuus ei estä tutkimuksia ja Gillonin pidättämistä hänen diplomaattikautensa päättyessä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat