Poliitikot: Vanhasen jääviys punnitaan tiukasti

Vasemmistoliiton ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajat uskovat perustusvaliokunnan käsittelevän entiseen pääministeriin Matti Vanhaseen kohdistuvia jääviyskysymyksiä tarkasti.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoivat MTV:n Huomenta Suomessa, että asia käsitellään perusteellisesti, vaikka valiokunta koostuu Vanhasen entisistä työtovereista.

- Meillä on valtakunnanoikeudessa ollut tapauksia, joita on käsitelty tiukasti. On ollut kansanedustajia ja ministereitä erityisesti, jotka on erotettu tehtävästään. Esimerkiksi Kauko Juhantalon tapaus on tällainen. Olen perustuslakivaliokunnan varajäsen ja vakuutan, että siellä kuunnellaan vakavamielisesti oikeustieteen professoreita ja se toimii kuin tuomioistuin, jos on tarve, Lapintie totesi.

- Pitää muistaa, että perustuslakivaliokunta vain tutkii ja selvittää, minkä jälkeen asia tulee eduskunnan suureen saliin. Jos suuri sali on sitä mieltä, että se siirtyy valtakunnanoikeuteen, niin vasta sen jälkeen se siirtyy. Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan, Kalli sanoi.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuulee Vanhasta tänään. Vanhanen antaa valiokunnalle selvityksen roolistaan Nuorisosäätiön avustuspäätöksen tekemisessä. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhasen olisi pitänyt jäävätä itsensä, kun hallitus päätti avustuksesta Nuorisosäätiölle. Sama säätiö oli tukenut Vanhasen vaalikampanjaa.

(MTV3)

Lue myös:

Katso eduskuntaryhmien puheenjohtajien haastattelu: (Huomenta Suomi 30.9.2010)

Lue myös:

    Uusimmat