Poliitikoillakin ystävänpäivän henki - toinen vaatii silti uusia vaaleja

Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen vaatii Suomeen uusia eduskuntavaaleja. Hän ja SDP:n Mikael Jungner toivoivat tänä aamuna politiikkaan kuitenkin enemmän yhteistyötä.

Miehet ovat pitkäaikaisia ystäviä jo 1980-luvun opiskelijapolitiikasta. Tiet ovat ristenneet myös silloin, kun Jungner oli pääministeri Paavo Lipposen poliittinen sihteeri ja Pentikäinen politiikan toimittaja. Myöhemmin he ottivat julkisuudessa välillä kipakastikin yhteen Yleisradio-laista, Jungner Yleisradion toimitusjohtajana ja Pentikäinen Helsingin Sanomien päätoimittajana.

Puhevälit ja ystävyys ovat kuitenkin aina säilyneet. Pentikäinen kehui Jungneria rohkeaksi ajattelijaksi, jolla kyky katsoa maailmaa epätavanomaisesta kulmasta. Jungner puolestaan totesi Pentikäisen olevan rehellinen ja suuria kaaria löytävä.

– Suomalaisessa politiikassa on kaksi outoa asiaa: tahallaan ymmärretään väärin ja sitten loukkaannutaan. Se on turhaa ja ärsyttävää. Kuka haluaa nokkapokkaa? Onhan sillä viihdearvoa, mutta voisi miettiä, yrittävätkö poliitikot luoda keinotekoisesti vastakkainasettelua, Jungner totesi.

Pentikäisen mukaan suomalaiset eivät tykkää poliitikkojen riitelystä, kun Suomi on syvällä suossa.

– Meillä on kaksi fundamentaalista ongelmaa: meiltä puuttuu kasvu ja meidän pitäisi kaikkien istua saman pöydän ääressä, ja sitten me otetaan kuntina ja valtiona kymmenen miljardia euroa velkaa vuodessa. Tämä kolme miljardin euron sopeutus, mistä nyt keskustellaan, on aika vähän. Ihmiset haluavat, että nämä asiat ratkaistaan ja korjataan, Pentikäinen sanoi.

Pentikäisen ratkaisu on ennenaikaiset eduskuntavaalit.

– Nyt pitäisi käydä ennenaikaiset vaalit mahdollisimman pian. Sen mukaan tehdään sitten sellainen ohjelma, joka nostaa Suomen ja ratkaisee nämä ylivelkaantuneen ongelmat. Sitä on vaikea tehdä sellaisen hallituksen voimin, joka on jo syönyt eväänsä. Mielipidemittausten mukaan kansalaisten poliittiset mielipiteet ovat nykyisin aika erilaisia kuin silloin kun tämä nykyhallitus muodostettiin, Pentikäinen totesi Huomenta Suomessa.

SDP:n Jungner ei kommentoinut keskustan Pentikäisen vaatimusta ennenaikaisista eduskuntavaaleista sanallakaan.

Molemmat ovat ehdolla eurovaaleissa. 


Lue myös:

    Uusimmat