Poliisiylijohtaja sulki poliisien keskustelufoorumin

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää sulki eilen poliisien keskustelupalstana toimineen Vapaa kanava -nimisen tiimifoorumin. Päätöstä ylijohtaja perusteli sillä, että kanavaa käytettiin työtaistelun välineenä ja siellä esiintyi asiatonta keskustelua. Naulapään mukaan poliisijohto oli harkinnut kanavan sulkemista jo pitkään. Tilanne kärjistyi, kun poliisien uusi palkkajärjestelmä innosti kanavan käyttäjät tavanomaista kiivaampaan keskusteluun.

-Kanavalla harjoitettiin esimerkiksi lakkoiluun yllyttävää ammattiyhdistystoimintaa. Osa kirjoituksista oli todella asiattomia, jopa loukkaavia. Foorumi oli kuitenkin työnantajan työntekijöilleen tarjoama, joten sen käytössä voidaan vaatia jotain rajoja, sanoi Naulapää aamulla.

Naulapään mukaan päätöksen taustalla on myös se, että kiivaan keskustelun arveltiin vievän innokkaimmilta kohtuuttomasti työaikaa. Kanavalla oli ylijohtajan mukaan kymmeniä erittäin aktiivisia käyttäjiä. Naulapää kertoo, että seuraavaksi on tarkoitus pienellä ryhmällä miettiä, miten keskustelukanava tulevaisuudessa järjestetään. Jos kanava avataan, sen käytölle saatetaan antaa ohjeistus.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat