Poliisit lujilla Pohjois-Irlannin perinnemarssien yhteydessä

Seitsemän poliisia loukkaantui lievästi viime yönä, kun protestanttinuoret hyökkäsivät poliisipartion kimppuun, kertoo Pohjois-Irlannin poliisi. Yhteenotot seurasivat odotettua rauhallisemmin sujunutta protestanttien Oranialaisveljeskunnan marssia Drumcreessa, lähellä Portadownin kaupunkia.

Oranialaisveljeskunnan marssijoita

Poliisin mukaan protestanttinuoret mellakoivat katolisella alueella, jossa on aiemminkin esiintynyt väkivaltaisuuksia aina protestanttien "marssikauden" aikana. Nuoret räjäyttivät myös ilotulitteita ja sytyttivät armeijan auton palamaan.
-Muutaman tunnin kestäneessä välikohtauksessa poliisi joutui noin 400-500:n kiviä, pulloja ja muita esineitä heittelevien nuoren hyökkäysten kohteeksi, kertoi poliisin tiedottaja.

Yön aikana poliisi kuulusteli lisäksi Portadownissa miestä, jolta löydettiin palopommeja. Myös Belfastissa esiintyi lievää rauhattomuutta yön aikana.

Oranialaisveljeskunnan marssi kulkee osittain katolilaisten alueiden läpi, minkä katolilaiset kokevat loukkaavana. Britanniaa kannattava Oranialaisveljeskunta juhlistaa jokavuotisilla marsseillaan protestanttien historiallisia sotavoittoja katolisia irlantilaisia vastaan.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat