Poliisipalvelut puhuttivat eduskuntaa

Poliisin palvelujen heikentyminen erityisesti syrjäalueilla nousi voimakkaasti esille, kun eduskunta arvioi tiistaina kihlakuntauudistuksen toteutumista.

Keskustan Hannes Manninen kysyi kansalaisten oikeusturvan perään, kun poliisia voi joutua odottamaan jopa pari tuntia. Tyytymättömyys poliisin partiointiin ja hitauteen hälytystilanteissa tuli ilmi myös, kun kansalaisten kokemuksia uudistuksesta selvitettiin. Keskustaoppositio nosti muutenkin esiin ongelmia, joita kihlakuntauudistus on aiheuttanut yleensäkin palvelujen saatavuudelle haja-asutusalueilla.

Keskusta myös tuomitsi hallituksen aikeet vähentää kihlakuntien määrää edelleen. Opposition mielestä sillä ei korjattaisi uudistuksen aiheuttamia ongelmia. Runsaan parin vuoden takaisen uudistuksen jälkeen Suomi on ollut jaettuna 90 kihlakuntaan, joiden puitteissa hoidetaan poliisi-, syyttäjä-, ulosotto- ja rekisteritoimen paikallishallinto. Uudistuksen kokemuksista tehdyn selvityksen mukaan se on parantanut palvelujen laatua ja osittain saatavuuttakin. Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen myönsi selvityksen ikävämmänkin puolen: osittain palvelujen saatavuus on heikentynyt, kun toimintoja on keskitetty.

Sisäministeri Kari Häkämies vastasi poliisien täyttämättä olevista vakansseista huolestuneille. Hän arveli, että koulutettuja poliiseja tuskin olisi nyt edes saatavissa, kun heidän koulutuksensa ajettiin laman aikana väliaikaisesti alas.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat