Mainos

Poliisipäälliköt tehostavat yhteistyötään EU:ssa

Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan yhteistyön tehostamisella pyritään siihen, että poliisipäälliköiden ryhmä päättäisi EU-maiden yhteisistä operatiivista toimista yhdessä Europolin kanssa.

EU-maiden poliisipäälliköt tehostavat yhteistyötään. EU:n sisä- ja oikeusministerit päättivät kokouksessaan tänään Brysselissä, että kaikkien EU:n poliisipäälliköiden yhteisen työryhmän työtä järjestellään uudelleen, kertoo sisäministeri Kari Rajamäki (sd.).

Tavoitteena on nyt, että poliisipäälliköiden ryhmä päättäisi EU-maiden yhteisistä operatiivisista toimista yhdessä Europolin, EU:n poliisielimen kanssa.

- Poliisipäälliköiden ryhmän työskentely ei ole vastannut niitä tavoitteita, joita sille vuonna 1999 Tampereella asetettiin. Tulokset ovat olleet laihoja, Rajamäki sanoi. Työtä tehostamalla ja tietoja kokoamalla saataisiin esimerkiksi parempaa tietoa koko unionin rikollisuustilanteesta.

Poliisipäälliköiden ryhmä on tähän mennessä kokoontunut kaksi kertaa vuodessa, kerran kunkin EU-puheenjohtajuuskauden aikana. Kokouksissa on käsitelty ajankohtaisia asioita, mutta tähän mennessä työtä ei ole pystytty suuntaamaan konkreettisiin jäsenvaltioiden välisiin toimiin.

Suomen edustajana ryhmässä on poliisiylijohtaja Reijo Naulapää.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.