Poliisipäällikkö pyysi anteeksi ammutun pojan vanhemmilta

Fergusonin poliisipäällikön anteeksipyyntö Michael Brownin vanhemmille 1:57

Fergusonin pikkukaupungin poliisi Yhdysvalloissa on esittänyt julkisen anteeksipyynnön mustan teinipojan Michael Brownin vanhemmille.

–  Kukaan, joka ei ole joutunut kokemaan lapsensa kuolemaa, ei voi käsittää miltä teistä tuntuu. Otan vilpittömästi osaa menetyksenne johdosta, Fergusonin poliisipäällikkö Tom Jackson sanoo videoidussa anteeksipyynnössä.

Aseeton, 18-vuotias Michael Brown sai surmansa 9. elokuuta valkoisen poliisin ampumana. Brownin ruumis jäi kadulle yli neljäksi tunniksi, kun poliisit selvittelivät tapahtumia.

Ampuminen käynnisti sarjan mielenosoituksia, jotka jatkuivat useita viikkoja.

– Olen myös pahoillani siitä, että kesti niin kauan ennen kuin Michael siirrettiin pois kadulta. Tutkijoilta kului aikaa heidän yrittäessään koota todistusaineistoa ja saada käsitys siitä, mitä tuona päivänä todella tapahtui. Mutta se kesti liian kauan, ja pyydän sitä vilpittömästi anteeksi. Rikostutkijoiden ei ollut tarkoitus olla epäkunnioittavia Brownin perhettä, afrikkalaisamerikkalaista yhteisöä tai alueen asukkaita kohtaan, Jackson sanoi.

Brownin vanhemmat eivät ole vielä kommentoineet videota. Vanhemmat ovat parhaillaan Washingtonissa vaatimassa ampumisen rikostutkintaa liittovaltion viranomaisilta.


Lue myös:

    Uusimmat