Poliisipäällikkö Aapio ei muistanut yksityiskohtia keskusteluista Aarnion kanssa

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi, että hän kävi keskusteluja huumepoliisin Jari Aarnion kanssa keskusteluja Trevoc-hankinnoista. Yksityiskohtia hän ei muistanut.

Aapiota kuultiin Helsingin käräjäoikeudessa asianomistajan edustajana, kun Trevoc-oikeudenkäynti jatkui kolmattatoista päivää.

Kuuleminen jatkuu edelleen. Sen ydinkohtia voi seurata twitterissä: @sipilamtv3

Helsingin nykyinen poliisipäällikkö toimi 2010-2013 Helsingin apulaispoliisipäällikkönä.

Apulaispoliisipäällikölle kuului hallinnollisia tehtäviä, mutta myös operatiivista johtoa.

"Juna oli menossa"

Helsingin poliisi otti 2008 Trevocin valmistamia seurantalaitteita koekäyttöön 2008 ja seuraavana vuonna poliisilaitos sai poliisin ylijohdolta luvan ottaa laitteet käyttöön.

Aapio ei osannut kertoa 2008-2009 tapahtumista, koska ei silloin ollut Helsingissä.

Hankinnat jatkuivat 2010. Aapion mukaan hänen tullessa apulaispäälliköksi juna oli jo liikkeellä.

- Tähän liittyviä keskusteluja kävin Aarnion kanssa. Lähinnä kysymys oli tuotannon kehittämisestä. Miten laitteita piti hankkia ja mikä oli tarve. Aarnio oli vastuussa siitä, että tuotanto pelaa.

Aapio kertoi, että hänelle tuli erilaisia listoja valmiina. Tarkemmin hän ei osannut Aarnion roolista kertoa.

"En muista tarkkaan"

Mikä oli Aarnion rooli 2010? Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi kysyi.

- Jotain asiakirjoja on, missä on Aarnion nimi. En muista.

Poliisikuulusteluissa Aapio muisti Aarnion roolin paremmin

”Lähtökohtaisesti kaikki impulssit tämän tyyppisissä hankkeissa tuli Jari Aarniolta ja kaikki hankinnat tehtiin hänen esityksestään”.

K: Oliko Jari Aarnio lähtökohtaisesti yhteydessä Trevoc Oy yhtiöön, kun puhutaan siitä mitä ja minkä tyyppisiä laitteita hankitaan HPL:n käyttöön?

”Kyllä, ymmärsin että hän on tiiviisti yhteydessä Trevociin tämän kehittämishankkeen osalta. Aarniolle oli vastuutettu tämä kehittelyhanke, josta on laadittu 2009 myös asiakirja, missä nämä vastuut on selkeästi kirjattu”.

K: Mikä vaikutus Jari Aarnion mielipiteellä on ollut siihen, että HPL on päättänyt ottaa Trevoc Oy:n laitteet operatiiviseen käyttöön tai tehneen lisähankintoja?

”Keskeinen merkitys, aloitteen tekijä ja päätösten perustelija”.

Trevoc-laitteita hankittiin myöhemmin lisää.

- En muista tarkkaan. Roolini oli tuolloin operatiivinen.

Hän vertasi seurantalaitteiden hankintaa talon rakentamiseen. - Ensin suunnitellaan, sitten tilataan ja rakennetaan.

Yhden seurantalaitteen hinta oli 800 euroa. Kaikkiaan Helsingin poliisi tilasi Trevocilta seurantalaitteita, tietokoneohjelmia, servereitä ja kameralaitteita noin puolella miljoonalla eurolla.

- Toiminnallisesti on tärkeää, että laitteita oli. Mutta jos on vaarana että tiedot vuotavat, tai siihen liittyy rikollista toimintaan, niin silloin olisi oltu ilman Trevocin laitteita. Silloin pitää vain käyttää enemmän työvoimaa.

Aapiota tentattiin kuulustelusta

Syyttäjä Mikko Männikkö ihmetteli sitä, että Aapio kertoi esitutkinnassa vahvemmin Aarnion roolista kuin nyt oikeussalissa.

- Kysymys on siitä, että minulla ei ollut asiakirjoja käsillä, Aapio selvitti.

- Keskustelimme Aarnion kanssa siitä miten laitteet toimii, miten työt menee ja pitääkö hankkia jotain. Sitten tuli ehdotus jostain, Aapio sanoi.

- En kiinnittänyt huomiota siihen, mistä ne tuotiin.

Onko se väärin, että Aarniolla keskeinen rooli? syyttäjä kysyi.

- Ei suoranaisesti. 

Asianajaja Leppiniemi ihmetteli sitä miten Aapiolla voi olla tietoa laitteiden ottamisesta käyttöön, kun Aapio tuli Helsingin poliisiin toukokuussa 2010.

- Tämä oli sellainen yleinen käsitys asioista, Aapio selosti vanhaa kuulusteluaan.

Lue myös:

    Uusimmat