Poliisinpuku ja Berlusconi-naamari riolaisten karnevaalisuosikit

Huomenna alkaviin Rio de Janeiron karnevaaleihin pukeutuvat muutkin kuin sambakulkueisiin osallistuvat sambakoulut.

Kaupat, kojut ja basaarit ovat väärällään paitsi kimaltavia paljettihepeneitä ja sulkakoristeisia päähineitä, myös esimerkiksi poliisinpukuja ja vanginhaalareita.

Huumepoliisin erikoisjoukkojen logolla varustetuista asuista ja koppalakeista on tullut erityisen suosittuja viime marraskuussa slummikaupunginosiin tehtyjen poliisioperaatioiden jälkeen.

- Varsinkin naiset haluavat sonnustautua poliiseiksi. Miehet pukeutuvat vanginvaatteisiin, kertoo karnevaalikauppaa pitävä Rodrigo Herculano.

Myös Oscar-palkitun Black Swan -elokuvan ballerina-asut ovat tämän vuoden hittejä. Suosiossa pintansa pitävät lisäksi perinteiset pellenpuvut ja kuuluisuuksien kasvonaamarit.

Pienet pajat ja isot tehtaat valmistavat yötä päivää kuminaamareita, joihin on ikuistettu niin brasilialaisia kuin ulkomaisiakin tuttuja kasvoja. Tuore presidentti Dilma Roussef sekä hänen amerikkalainen kollegansa Barack Obama ovat kysyttyjä.

Viime aikoina kyseenalaista mainetta niittäneen Italian pääministerin Silvio Berlusconin kasvoista on saatavilla kahta versiota. Toisessa niistä Berlusconilla on musta silmä - muistona taannoisesta välikohtauksesta Milanossa.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat