Poliisin tehovalvonnassa jäi kiinni vain kolme rattijuoppoa

Tehovalvonnassa puhallutettiin 2950 kuljettajaa. Ylinopeussakkoja jaettiin paikan päällä 42.

Liikkuvan poliisin tehovalvonnassa valtatie 7:llä on jäänyt kiinni vain kolme rattijuoppoa. Liikennettä valvoi kaikkiaan 62 poliisia kello 9:n ja 17:n välisenä aikana. Liikennepoliisitarkastaja Pentti Nevala liikkuvasta poliisista kertoo olevansa yllättynyt rattijuoppojen vähäisestä määrästä.

- Valvonta-aikana puhallutettiin kaikkiaan 2950 kuljettajaa, joista rattijuoppoja oli vain kolme. Vaikka valvoimme arkena ja päiväsaikaan odotin useampia, sillä heinäkuu on lomakuu.

Nopeusrajoituksia autoilijat noudattivat laiskasti. Poliisi jakoi ylinopeussakkoja paikan päällä 42. Automaattivalvonnan kameraan tallentui lisäksi 100 ylinopeutta ajanutta autoa, joiden omistajille sakkolappu lähtee postissa.Törkeitä liikenteen vaarantamisia oli kaksi, joista toisella nopeutta oli hurjimmillaan 188 kilometriä tunnissa. Ajokortitta valvonta-aikana ajoi 6 henkilöä.

Raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikarikkomuksia poliisi kirjasi kaikkiaan 48. Nevala pitää määrää suurena.

- Kuljettajat ajavat ahneesti välittämättä lepoajoista, suurella osalla yöunen pituus jää neljään tuntiin. Kuljettajia houkuttaa ajamaan enemmän se, että he saavat sitä paremman tienestin, mitä enemmän ajavat.

Liikkuva poliisi sai pyynnön tehovalvonnasta Etelä-Suomen lääninhallituksen poliisiosastolta. Nevalan mukaan tehovalvonnan järjestämiseen on osittain vaikuttanut alkukesän monet liikenneonnettomuudet.

Valvottava alue ulottui Vantaalta Kehä III:n liepeiltä Haminaan saakka. Esimerkiksi Helsingin ja Porvoon välillä poliisi tarkkaili ajotapaa, ja puhalluspiste oli Loviisassa. Poliisi järjestää tehovalvonnan seuraavan kerran Turun seudulla kesän lopulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat