Poliisin peitetoimintatiedot Auerille jo tänään?

Keskusrikospoliisin on luovutettava viimeistään tänään Ulvila-jutun peitetoimintaraporttinsa Vaasan hovioikeudelle. Asianomaiset saavat omat kappaleensa hovioikeudelta tänään tai viimeistään huomenna.

KRP on viivytellyt raportin luovuttamisessa viimeiseen asti. Raporttia ei ollut vielä kello yhteentoista mennessä toimitettu hovioikeudelle.

Korkein oikeus määräsi viikko sitten raportin luovutettavaksi osapuolten arvioitavaksi, poliisin sinnikkäästä vastustuksesta huolimatta. Korkeimman oikeuden mielestä Auerin oikeus saada tietoonsa kaikki jutun tutkinnassa saavutetut tiedot painoi enemmän kuin KRP:n ehdoton pyrkimys salata peitetoimintansa.

Tämä peitetoiminnasta tiedetään

Keskusrikospoliisi on kertonut julkisuuteen aiemmin ainoastaan, että Ulvilan murhan tutkinnassa on käytetty peitetoimintaa, joka on kohdistunut Anneli Aueriin. Auer itse on kertonut julkisuudessa lenkkipolulla tapaamastaan "Seposta", joka ujutti itsensä perheen elämään useiden kuukausien ajaksi.

Korkeimmassa oikeudessa todistanut poliisimies kertoi suljetuin ovin käydyssä istunnossa vain hieman lisää. Poliisimies on väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt Auerin kanssa. Poliisimies on viettänyt Auerin kanssa aikaa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa.

Jutun asianomistajat tietävät tänään tarkemmin. Raporttia ei kuitenkaan vielä luovuteta laajempaan julkisuuteen. Asiakirjan julkisuudesta päättää hovioikeus myöhemmin.

KKO: Poliisi ei voi yksin salata

Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan esitutkintaviranomainen ei voi yksinomaan arvioida toimintansa lainmukaisuutta ja sitä, sisältääkö esitutkinnassa saatu tieto syytettä tukevia tai sitä horjuttavia asioita.

Tämän vuoksi syytetty voi myös jatkossa esittää tuomioistuimelle pyynnön saada peitetoiminnassa saatua tietoa. Tieto voidaan ennakkopäätöksen perusteella määrätä annettavaksi syytetylle, mikäli syyt ovat riittävän hyvin yksilöidyt.

Keskusrikospoliisi ei ole halunnut toistaiseksi arvioida julkisuudessa, miten paljon ennakkopäätös vaikuttaa peitetoiminnan käyttöön tulevaisuudessa.

Anneli Auerilla vaaditaan elinkautista rangaistusta aviomiehensä murhasta Vaasan hovioikeudessa. Käräjäoikeus katsoi lokakuisessa tuomiossaan 46-vuotiaan perheenäidin syylliseksi raakaan veritekoon.

Lue myös:

    Uusimmat