Poliisin nettivalvonnasta hyviä tuloksia

Poliisin tehostetulla internetvalvonnalla on pystytty ennaltaehkäisemään väkivaltarikoksia. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan paikallispoliisit ovat puuttuneet nettivalvonnassa havaittuihin merkkeihin rikosten suunnittelusta.

-Poliisin näkemyksen mukaan on pystytty ennaltaehkäisemään todellisia tai mahdollisia uhkia. Silloin kun estetään ennalta jotakin, ei kukaan tietenkään tiedä, mitä olisi tapahtunut, Paatero kertoo.

Keskusrikospoliisi on seurannut Kauhajoen kouluammuskelun jälkeen nettisisältöjä tehostetusti. Aluksi tehovalvonta määrättiin kuukauden ajalle.

Nyt poliisi on saanut seurantaan lisäresursseja, ja sitä voidaan jatkaa toistaiseksi. Keskusrikospoliisi koordinoi edelleen toimintaa.

-Poliisijohto on määrännyt, että eri yksiköt sijoittavat nettivalvontaan henkilöitä. He työskentelevät osin omalla työpaikallaan, mutta valvonnasta tulee yksi kokonaisuus. Nyt aloitettua valvontaa jatketaan päivittäin kello 8:n ja 24: välisenä aikana, selittää Paatero.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat