Poliisin minikopteri teki pakkolaskun oikeustalon pihalle

Poliisin käyttämä pieni, kamerakopteri teki tiistaina pakkolaskun oikeustalon pihalle. Kyse oli kuvaamisessa käytettävästä kauko-ohjatusta laitteesta.

Tiistaina oikeudessa käsiteltiin Jari Aarnion juttua ja paikalla oli myös rikollispomona pidetty Keijo Vilhunen. Turvatoimet ovat koko oikeudenkäynnin ajan olleet tiukat. Ensimmäisinä päivinä paikalla oli valmiusyksikkö Karhukin.

Laitteen löysi tunnettu rikosasianajaja. - Kävelin ulos oikeustalosta ja ihmettelin asvaltilla olevaa laitetta.

Asianajaja ei halunnut, että hänen nimensä mainittaisiin tässä jutussa.

- Katselin sitä tarkemmin ja tunnistin sen kauko-ohjattavaksi kopteriksi.

MTV Uutisten tietojen mukaan kyse olisi Parrot-merkkisestä kopterista.

Valokuvaa asianajaja ei ottanut, vaan vei laitteen oikeustalon vartijoille.

- Se oli sellainen läpimitaltaan yli puolen metrin jykevä laite. Selvästi ammattilaiskäyttöön tarkoitettu. Kopterissa oli myös kamera.

Asianajaja kertoi kysyneensä myöhemmin hakiko poliisi laitteen pois.

- Vartija vastasi, ettei saa sanoa.

- Poliisi olisi kyllä voinut tarjota kahvit löytöpalkkioksi, asianajaja hymähti.

Lue myös:

    Uusimmat