Poliisin huumorintaju loppu - Joensuun Kela uhattu räjäyttää jo kolme kertaa

Pohjois-Karjalan poliisi on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään antaneen laittoman uhkauksen Joensuun Kelan toimipisteen räjäyttämisestä.

Poliisi sai eilen iltapäivällä hätäkeskukselta tiedon, joka mukaan Joensuun Rantakylän Kela oli uhattu räjäyttää. Uhkaus oli tehty puhelimitse.

Poliisi suoritti välittömästi toimistoon tilatarkastuksen ja myöhemmin illan aikana 46-vuotiaan miehen kiinnioton Joensuun Pyhäselässä. Miestä epäiltiin laittomasta uhkauksesta, jonka maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Kiinnioton yhteydessä suoritettiin myös kotietsintä, jonka yhteydessä ei löydetty viitteitä räjähteistä tai ampuma-aseista.

Kuulusteluissa mies on myöntänyt, että kyseessä oli suutuspäissään annettu lausahdus eikä vakavasti otettava uhkaus. Motiivina teolle oli tyytymättömyys Kelan tekemään päätökseen.

Poliisi muistuttaa, että kaikkiin yllä mainitun kaltaisiin uhkauksiin suhtaudutaan vakavasti ja ne aiheuttavat lähes poikkeuksetta mittavia poliisitaktisia toimenpiteitä. Kelan Pohjois-Karjalan toimipiste joutui uhkailun kohteeksi jo kolmatta kertaa tänä vuonna ja ainakin paikallisen poliisin huumorintaju on tältä osin jo käytetty.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat