Poliisille ilmoitettu yli 20 mielenosoitusta

Suurin osa viikonlopun ajan mielenosoituksista ottaa kantaa Asem-kokoukseen osallistuvien maiden ihmisoikeustilanteeseen. Tähän mennessä protestit ovat sujuneet rauhallisesti.

Asem-kokoukseen liittyvät mielenosoitukset ovat sujuneet tänään rauhallisesti.

Mielenosoittajia on ollut liikkeellä vielä vähän. Eniten osallistujia, reilut parikymmentä henkeä, keräsi Falun Gong -liikkeen aamuinen mielenilmaus Kiinan suurlähetystön edustalla.

Helsingin poliisille oli ilmoitettu iltapäivään mennessä yli 20 mielenosoitusta tämän päivän ja maanantain väliselle ajalle. Apulaispoliisipäällikön Jari Liukun mukaan mielenosoitusten koko vaihtelee muutamasta kymmenestä useampaan sataan ihmistä. Suurin osa mielenosoituksista ottaa kantaa Asem-kokoukseen osallistuvien maiden ihmisoikeustilanteeseen.

Vilkkain mielenosoituspäivä on huominen lauantai, jolloin järjestetään kaksi isoa tilaisuutta. Kansalaisjärjestöt kokoavat Helsinki 2006 -verkoston nimissä järjestettävään mielenosoitukseen ennakkoarvioiden mukaan jopa tuhansia ihmisiä. Tapahtuma alkaa Rautatientorilla kello 13, ja keskustaa kiertävä kulkue lähtee liikkeelle kello 15.

Rauhanomaiseksi tarkoitetulla mielenosoituksella halutaan vedota toisenlaisen Euroopan puolesta. Teemoina ovat muun muassa ihmisten ja eläinten oikeuksien sekä rauhan puolustaminen.

Anarkistista menoa on luvassa hieman illemmalla, kun Smash Asem -mielenosoitus kokoontuu Kiasman aukiolle. Järjestäjät ovat ennakkoon ilmoittaneet aiheuttavansa sekasortoa kadulla. Liukun mukaan poliisi on kuitenkin neuvotellut ennakkoon myös Smash Asemin edustajien kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat