Poliisilla kädet täynnä töitä rattijuoppojen kanssa – etsintäkuulutettu nainen kärähti ja antoi siskonsa henkilötiedot

Hämeen poliisilla on ollut kädet täynnä töitä rattijuoppojen kanssa. Haaviin on eilisillan aikana jäänyt useita joko alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneita henkilöitä.

Lahden Möysässä parikymppinen nainen oli autolla ajanut päin omakotitalon aitaa. Hän sekä kyydissä ollut toinen henkilö olivat poistuneet paikalta ennen poliisin tuloa. Poliisi kuitenkin tavoitti naisen kerrostaloasunnosta ja hän puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Naisella ei myöskään ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Lahden keskustassa puolestaan 18-vuotias mies ajoi autolla iltapäivällä amfetamiinin ja kannabiksen vaikutuksen alaisena.

Myös Lahden Tonttilassa ja Kärpäsenkadulla saatiin kiinni rattijuoppoja.

Nainen antoi väärät tiedot

Hennalassa 33-vuotias nainen ajoi tänään aamulla autoa, kun partio pysäytti hänet. Hänellä ei ollut henkilöpapereita mukanaan, ja kysyttäessä hän antoi henkilötiedot, jotka olivat oikeasti hänen siskonsa. Naisella itsellään oli perässään etsintäkuulutus. Huumepikatesti näytti positiivista, eikä naisella ollut myöskään ajo-oikeutta.

Hartolassa 45-vuotias mies kuljetti autoa ilman ajo-oikeutta ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Janakkalassa Turengintiellä kolmekymppinen nainen kuljetti henkilöautoa epäilyjen mukaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Autosta löytyi myös huumausaineita. Kyydissä oli kolmekymppinen mies.

Janakkalassa poliisipartio tapasi myös alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneen 62-vuotiaan miehen Heimolantiellä.

Hämeenlinnan keskustassa poliisin haaviin jäi 26-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan ja antoi myös huumepikatestiin positiivisen tuloksen. Hänellä ei myöskään ollut ajokorttia.  

Lue myös:

    Uusimmat