Poliisilla edessä se kiireisempi vappuilta

Vappuaatto on poliisille kiireisempi kuin vappupäivä.

Komisario Stephan Sundqvist Varsinais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että vilkkain aika alkaa Turussa kuuden jälkeen illalla. Hulinaa riittää aina yöhön asti, jonka jälkeen poliisin kiireet alkavat helpottaa.

– Vappupäivä on huomattavasti rauhallisempi. Silloin ovat aikuiset liikkeellä, ja nuoret nukkuvat aamupäivän, Sundqvist kertoo.

Varsinais-Suomessa vapun vietto keskittyy poliisin mukaan vahvasti Turkuun.

– Tämä on meidän alueen ykköstapahtuma. Uusivuosi ja vappu ovat ne kaksi vilkkainta aikaa. Tämä on yliopistokaupunki, niin täällä on todella paljon juhlijoita läpi yön, Sundqvist kertoo.

Jos on juhlijoilla perinteitä vappuna, ei niitä puutu poliisiltakaan. Sundqvistin mukaan poliisi tulee tänäkin vappuna puuttumaan tiukasti alaikäisten juomiseen.

Kaivopuisto kerää nuoria vappuaattona

Helsingissä poliisi on varautunut vappuun tuplavahvuudella, kertoo ylikomisario Jaakko Wallenius. Turun tavoin poliisin valvonta keskittyy perinteisiin paikkoihin ja vappuaatto on kiireisempi kuin vappupäivä.

Helsingissä nuorisoa kokoontuu vappuaattona Kaivopuistoon, eivätkä kaikki heistä ole Walleniuksen mukaan juhlimassa.

– Osa tulee Kaivopuistoon pahat mielessä. Siellä on hyvä tilaisuus, kun paikalla on alkoholinkäyttöön tottumattomia nuoria, Wallenius sanoo.

Wallenius uskoo, että kylmän sään lisäksi vappua rauhoittaa sen osuminen keskelle viikkoa.

– Suurella osalla on töitä taas torstaina, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat