Mainos

Poliisikoira taltutti leipäveitsimiehen

Poliisikoira taltutti leipäveitsen kanssa heiluneen miehen eilen illalla Kuopiossa. Poliisi sai noin puoli yhdentoista aikaan ilmoituksen häiritsevästi käyttäytyvästä miehestä Petosella.

Paikalle saapuessaan poliisipartio havaitsi parvekkeella vahvasti päihtyneen miehen, jolla kädessään pitkä, kirkasteräinen leikkuuveitsi.

Paikalle hälytettiin lisää poliisipartioita, muun muassa poliisikoirapartio, sekä sairasauto.

Poliisit havaittuaan 26-vuotias mies alkoi linnoittautua asuntoonsa kasaamalla huoneiston irtaimistoa ulko-oven eteen. Lisäksi hän heitteli irtainta tavaraa huoneistosta kerrostalon pihalle.

Mies ei rauhoittunut neuvotteluista huolimatta, joten tämä päätettiin ottaa säilöön aggressiivisen käytöksen vuoksi.

Poliisipartiot tunkeutuivat huoneistoon työntäen välioven auki väkisin. Asuntoon päästessään poliisit havaitsivat häirikkömiehen leipäveitsi kädessään huoneiston parvekkeella. Asunnossa ei ollut muita henkilöitä

Useista käskyistä huolimatta mies ei luopunut veitsestään, vaan tämä jouduttiin ottamaan lopulta kiinni poliisikoiraa apuna käyttäen. Mies sai kiinniotossa lieviä vammoja.

Tapausta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.