Poliisikin yllättyi, kun junan häiriköllä oli mukanaan useita metrejä räjähtävää tulilankaa – "Vastaava lanka kaataisi puun"

Junassa häiriköineen päihtyneen miehen hallusta löydettiin metritolkulla räjähtävää tulilankaa. Miestä kuulustellaan "näillä näppäimillä".

Poliisin mukaan häiriköivä mies oli poistettu Helsingistä Itä-Suomeen matkalla olleesta junasta eilen illalla Lahdessa.

– Hän oli jäänyt pyörimään ratapihalle ja jatkanut ilmeisesti häiriköintiä, jonka vuoksi sinne oli sitten soitettu partio paikalle. Poliisi toi gentlemanin laitokselle rauhoittumaan, Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan MTV:lle

Ennen putkaan siirtymistä miehelle suoritettiin säilöönottotarkastus, jossa hänen hallustaan löydettiin muutama metri räjähtävää tulilankaa.

– Ei tällainen kyllä kauhean yleistä ole. En muista, että tällaista räjähtävää tulilankaa olisi ollut aiemmin henkilön hallussa, kun putkaan tulee.

"Pahaa jälkeä saa aikaan"

Asiaa tutkitaan nyt räjähderikoksena, varomattomana käsittelynä ja toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapidosta.

– Räjähderikos-tutkintanimikettä ei kyllä ihan pikkujutuista tule, että kyllä langalla saa pahaa jälkeä aikaan, kun johonkin sen kiekuttaisi ja nallin pasauttaisi, tilannekeskuksesta arvioidaan.

– Luulisi, että esimerkiksi Tuntematon Sotilas -elokuvassa on käytetty jotain vastaavaa lankaa kohtauksissa, joissa räjähtelee ja puita kaatuu. Puu kyllä katkeaa, kun sen ympärille vastaavaa lankaa pyöräyttää.

Kuulustellaan pian

Poliisilla ei ole vielä tiedossa, mistä mies on saanut haltuunsa räjähdelankaa tai mitä hänen aikomuksenaan on ollut sillä tehdä.

– Epäilty mies istuu vielä putkassa, mutta häntä kuulustellaan näillä näppäimillä, päivystävä komisario toteaa.

Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole tiedossa, että miehen aikeissa olisi ollut käyttää lankaa.

– Tuollaista lankaa käytetään ainakin räjähdystyömailla ja armeijassa.

Lue myös:

    Uusimmat