Poliisijohdon virkarikoskäräjillä todistaneen mukaan huumeyksiköt eivät pystyneet tekemään yhteistyötä: "Kuoroveli-Riikonen käänsi kokonaan selkänsä"

MTV Uutisten erikoishaastattelussa Jari Aarnio 18:51
Jari Aarnio oli MTV Uutisten erikoishaastattelussa viime syksynä.

Poliisijohdon virkarikoskäräjillä kuultiin keskiviikkona todistajana entistä sisäministeriön virkamiestä. Todistajan mukaan Helsingin huumepoliisin koettiin vuotavan tietoa omille lähteilleen, minkä takia muut poliisit eivät pystyneet toimimaan Helsingin huumepoliisin kanssa. 

Kuullun virkamiehen tehtäväksi lankesi vuonna 2007 selvittää, mikä Helsingin poliisin ja muiden poliisiyksiköiden välillä hiersi. Todistajan mukaan huumeyksiköt eivät pystyneet tekemään yhteistyötä ja erityisesti tietolähdeasioihin liittyen vallitsi vahva epäluottamus.

– Siinä tuli selkeästi esiin se, että muut poliisit, pääsääntöisesti KRP (keskusrikospoliisi), eivät pystyneet toimimaan Helsingin kanssa.

Syy oli todistajan mukaan se, että Helsingin huumepoliisin koettiin vuotavan tietoa omille lähteilleen, mikä johti juttujen vesittymiseen. Helsingin huumepoliisi tapasi todistajan mukaan myös haalia muiden juttuja itselleen. Hän mainitsi esimerkkinä yhden KRP:n tutkiman amfetamiinijutun.

– Helsingistä tultiin hakemaan juttu pois, mutta KRP sanoi, että he hoitavat tämän loppuun. Helsinki kirjasi itselleen asiasta törkeän huumausainerikoksen ja kirjasi, ettei henkilöä ole syytä epäillä. Juttu jäi siihen.

Todistaja: Lardot ei uskaltanut puuttua Aarnion menoon

Todistaja kertoi puhuneensa selvityksen esille tuomista ongelmista muun muassa poliisin ylijohdossa työskennelleelle Robin Lardotille. Todistaja ihmetteli sitä, että kerrotut asiat eivät muuttaneet mitään.

Hän koki, että muualla ihmisiä siirrettiin toisiin tehtäviin selvästi matalammalla kynnyksellä. Espoossa huumeyksikön päällikkö sai siirron, koska oli tehnyt valeoston ennen kuin sitä koskeva laki oli voimassa, mutta Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio sai jatkaa epäselvyyksistä huolimatta, todistaja sanoi.

– (Puhuin siitä), kuinka tämä voi jatkua. Kun toisaalla tehdään vahvoja ratkaisuja ja tässä ei tehdä mitään.

Todistajan käsityksen mukaan Lardot ei uskaltanut viedä asiaa eteenpäin.

"Kuoroveli-Riikonen käänsi kokonaan selkänsä"

Todistajan mukaan selvityksen edetessä Helsingin silloisen poliisikomentajan Jukka Riikosen suhtautuminen häneen muuttui. Riikonen oli todistajan mukaan ollut mukana tekemässä päätöstä selvityksen käynnistämisestä, ja suhtautui siihen aluksi myönteisesti.

– Alkuvaiheessa Riikonen oli enemmän kuin yhteistyökykyinen ja kyseli aktiivisesti näyttääkö tilanne pahalta. Sanoin, että kyllä näyttää. Yhtäkkiä tapahtui kummallinen käännös, eikä hän enää suostunut puhumaan minulle.

Todistaja yritti selvittää tilannetta muun muassa poliisikuoron harjoituksissa ja konserteissa, mutta Riikonen pakeni esimerkiksi toiseen huoneeseen.

– Kuoroveli-Riikonen käänsi kokonaan selkänsä.

Kysyttäessä todistaja ei keksinyt selvityksen lisäksi mitään muuta syytä Riikosen käytökseen.

Riikonen oli avustajineen salissa kuulemisen ajan, mutta vastakuulustelussa he eivät kommentoineet todistajan kertomaa Riikosen käytöksestä.

Lue myös:

    Uusimmat