Poliisihallitus sai vain kuusi vaalikeräystilitystä kuntavaaleista – "Mahdotonta valvoa"

Vain kuuden vaalirahankeräyksen tilitys kevään kuntavaaleista toimitettiin Poliisihallitukseen määräaikaan mennessä. Kuntavaaleissa asetettiin 33 618 ehdokasta.

Laki velvoittaa toimittamaan tilityksen vaalirahankeräyksestä puolen vuoden kuluessa kampanja-ajan päättymisestä. Määräaika umpeutui 23. lokakuuta. Tilitys tulee antaa, vaikka vaalikeräys ei olisi tuonut lainkaan tuottoa.

Poliisihallitus tiedotti asiasta vielä syyskuun alussa. Se myös lähestyi kirjeitse vaalirahankeräyksiä toimeenpanneita ehdokkaiden tukiyhdistyksiä puoluerekisterissä olevien puolueiden kautta.

Arpajaishallintopäällikkö Saaramia Varvion mukaan on käytännössä mahdotonta valvoa, tehdäänkö kaikista keräyksistä tilitys. Vaalikeräyksiin ei tarvitse rahankeräyslupaa kampanja-aikana eli kuusi kuukautta ennen vaaleja ja kaksi viikkoa niiden jälkeen.

– Olemme sen tiedon varassa, että meille toimitetaan nämä tilitykset. Jos ei toimiteta, niin mahdollisuutta sen perään kyselemiseen ei oikein ole, koska keräyksistä ilmoittamisesta ei ole säädetty velvollisuutta, Varvio kertoi.

Rahankeräysrikoksesta tuomitaan joko sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Lue myös:

    Uusimmat