Poliisihallitus pelkää: Facebookissa laittomia rahankeräyksiä

Facebookissa yleistyneet rahankeräykset huolestuttavat poliisihallitusta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

- Ihmisten auttamishalu on kanavoitunut Facebook-sivuston kaltaisille verkkosivuille, ja saattaa olla, että kaikilla innokkailla varainhankkijoilla ja avunantajilla ei ole täyttä tietoa siitä, mitä edellytyksiä rahankeräykselle laissa asetetaan, kuvailee poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho.

Rahankeräys on Suomessa luvanvaraista, eikä rahaa saa kerätä edes hyvään tarkoitukseen ilman keräyslupaa. Lupa on haettava joko paikalliselta poliisilaitokselta tai poliisihallitukselta riippuen siitä, kuinka laajalle alueelle keräys kohdistuu.

- Luvan saamisen edellytykset ovat meillä lisäksi kohtuullisen tiukat. Yksityishenkilö ei Suomessa voi koskaan saada lupaa rahankeräykseen, jatkaa Laiho.

Luvattomasta rahankeräyksestä voi saada sakkoja tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta.

Lupakin ulottuu vain Suomeen

Facebook-keräykset ovat ongelmallisia siitäkin syystä, että vaikka luvat olisivatkin kunnossa, ne ulottuvat vain Suomen rajojen sisäpuolelle.

- On päivänselvää, että netti on globaali väline, ja voi olla niin, että joku ulkomailla asuva haluaa tehdä lahjoituksen suomalaiseen keräykseen. Ulkomainen lahjoitus ei vielä itsessään tee keräystä laittomaksi, mutta laitonta on vedota ulkomaiseen yleisöön rahan antajina.

Mikäli varainkerääjä haluaa laajentaa keräyksensä esimerkiksi Ruotsiin, hänen tulee tällöin hakea keräyslupa myös Ruotsista.

Yksi kysymys, johon poliisihallitukselta on viime aikoina kysytty toistuvasti vastausta, on voiko luvan saada sellaiseen rahankeräykseen Facebookissa, jolla autettaisiin vain yhtä ulkomailla olevaa henkilöä.

- Vastaus on valitettavasti, että ei voi, toteaa Laiho.

Naapuriapua saa antaa

Varainkeräyslaissa on kuitenkin luettelo avunantotoimista, jotka jäävät rahankeräyslain ulkopuolelle.

- Luettelosta löytyy muun muassa niin kutsuttu naapuriapu, joka tarkoittaa kirjaimellisesti lähinaapuruston mahdollisuutta tarjota apua tarvitsevalle myös rahallista tukea.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat