Poliisien tappajaa ei ole tavoitettu

Kaksi poliisimiestä surmattiin keskiviikon vastaisena yönä Helsingin Ullanlinnassa, kun he olivat partiointitehtävissä etsimässä Hotelli Palaceen tunkeutunutta ryöstäjää. Surmaaja ja ryöstäjä ovat poliisin mukaan ilmeisesti sama henkilö. Tappaja on yhä vapalla jalalla.

Poliisi etsi koko päivän tehostetusti ampujaa, mutta tuloksetta. Tiiviitä etsintöjä oli määrä jatkaa läpi torstain vastaisen yön etenkin eteläisessä kantakaupungissa.
Tapahtumat saivat alkunsa noin puoli kolmen aikaan yöllä hotelli Palaceen tehdystä ryöstöstä. Naamiotta esiintynyt mies oli ryöstänyt aseella uhaten pienen summan rahaa, sitonut portieerin ja poistunut sen jälkeen kohti Ullanlinnaa. Pääesikunnan valvontakameralle on taltioitunut kuva ilmeisesti kyseisestä miehestä kello 2.33.
Portieeri onnistui vapautumaan siteistä sen verran, että kykeni hälyttämään ryöstöstä noin kello 2.42. Poliisisurmista tuli ilmoitus yksitoista minuuttia myöhemmin, kello 2.53. Surmatuilta poliiseilta ei tullut viestejä ennen tapahtunutta. Surman tapahtuma-aikaan alueella oli operatiivisissa tehtävissä jo kaikkiaan yhdeksän poliisipartioita vakavaksi luokitellun ryöstön johdosta.

Poliisien raaka surmaaminen käynnisti yöllä laajat poliisitoimet ampujan tavoittamiseksi. Surmapaikka eristettiin rikospaikkatutkinnan ajaksi. Tutkimukset olivat keskiviikkoiltana loppusuoralla.
Poliisi kuuli päivän aikana hotellin portieeria ja surmalaukausten jälkeen ikkunasta katsonutta silminnäkijää, joka myös ilmoitti laukauksista poliisille. Näiltä saatujen tietojen mukaan epäilty on noin 30-vuotias, vaalea, 180-senttinen hoikka mies. Hän oli siististi pukeutunut, eikä ollut vaikuttanut päihteiden alaisena olevalta. Poliisi julkaisi epäillystä tietokonekuvan.

Ryöstäjä puhuu portieerin mukaan sujuvaa englantia, sen sijaan suomea hän ei ollut ryöstön yhteydessä puhunut lainkaan. Poliisin mukaan vihje miehen suomen kielen taidosta saattaakin olla väärä, sillä sen antoi tutkimusten ulkopuolinen henkilö. Poliisi pitää mahdollisena, että surmaaja on ulkomaalainen.
Virkatehtävissä surmansa saaneet poliisit ovat ylikonstaapeli Eero Holsti ja vanhempi konstaapeli Antero Palo. Vuonna 1941 syntynyt Holsti olisi jäänyt parin vuoden kuluttua eläkkeelle. Vuonna 1965 syntynyt Palo oli aloittanut palveluksessa vuonna 1988 ja oli pienen lapsen isä. Holstin lapset ovat jo täysi-ikäisiä.
-Molemmat olivat kokeneita kenttämiehiä, kuvasi ylikomisario Pertti Loikkanen.

Kolme laukausta

Lähes samaan aikaan laukaukset kuulleen silminnäkijän ilmoituksen kanssa toinen Palacen ryöstäjää etsinyt partioauto löysi Holstin ja Palon poliisiauton ulkopuolelle ammuttuina Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmasta.
Surmanlaukaukset on ammuttu järeällä käsiaseella, ja ampujan uskotaan olleen liikkeellä jalan. Varsinaisella surmateolla ei ilmeisesti ole silminnäkijää.

Laukaukset kuulleen henkilön kertomuksen mukaan laukauksia olisi ollut kolme, mutta poliisi ei ole tutkinnallisista syistä vahvistanut tietoa.
Poliisit eivät ampuneet laukaustakaan. Tämä viitannee siihen, että ampuja oli onnistunut yllättämään heidät.
-Pakosta tästä semmoinen johtopäätös tulee, Loikkanen myönsi. Poliisi vaikenee surman yksityiskohdista, mutta toteaa ettei surmatavalle löydy vastaavaa esimerkkiä Suomesta. Poliisi ei kerro toistaiseksi myöskään sitä, ehtivätkö surmatut poliisit ottaa aseensa koteloista.
-Haluamme säästää omaisia ja puhua asioista heidän kanssaan ennen kuin he lukevat niistä lehdistä, totesi tutkimuksia johtava rikosylikomisario Paul Kokko.
Tapauksen oikeuslääketieteelliset tutkimukset alkavat torstaina ja surmatapa varmistuu lähipäivänä.

Ampujasta tietokonekuva

Ylikomisario Loikkanen kertoi, että hotelli Palaceen tunkeutunut ryöstäjä oli sitonut hotellin portieerin, mutta ei ollut tehnyt tälle väkivaltaa. Ryöstäjä oli tavoitellut hotellista rahaa ja saanut mukaansa muutamia tuhansia markkoja.
Poliisi kuulusteli aamulla portieeria sekä laukaukset kuullutta henkilöä. Lisäksi kuulusteltavana oli kolmaskin henkilö, jolla arveltiin mahdollisesti olevan tapaukseen liittyviä tietoja. Silminnäkijähavaintojen perusteella piirrettiin hotelliryöstäjästä, jonka uskotaan myös ampuneen surmansa saaneet poliisit, myös tietokonekuva. Kuva levitettiin tiedotusvälineille, Suomen rajoille, laiva- ja lentoterminaaleihin sekä Interpolin kautta myös kansainväliseen levitykseen.

Ullanlinnassa tehoetsintä

Poliisisurmaajaa etsittiin aamuyön ja päivän aikana Etelä-Helsingissä kymmenien poliisipartioiden voimin. Kaupungin yllä partioi myös helikopteri valonheittimin.
Kapteeninkatu Vuorimiehenkadun ja Tehtaankadun väliltä eristettiin teknisen rikospaikkatutkinnan ajaksi, ja kadulla liikkuneiden menot tarkistettiin poliisivoimin.
Operaation ajaksi Helsingin poliisilaitos sai virka-apua Espoosta ja Vantaalta sekä Liikkuvalta poliisilta, jotta se pystyi irrottamaan omia partioitaan surmaajan tehoetsintään.

Poliisisulku purettiin

Etsinnöissä oli enimmillään mukana 30 poliisipartiota. Sen jälkeen kun poliisisulku aamulla purettiin, liikenne palautui normaaliksi pian aamukahdeksan jälkeen.
Poliisi sai tapahtumaan liittyen päivän aikana runsaasti vihjeitä, mutta ratkaisevaa vihjettä surmaajan tavoittamiseksi ei vielä saatu. Poliisi sanoi kykenevänsä vain arvailemaan miehen olinpaikkaa tässä vaiheessa.
Sekä lentoasema että lähtevät laivat pantiin samalla tehotarkkailuun, ja esimerkiksi Ruotsin-laivaan nousseet matkustajat videoitiin, mutta tuntomerkkeihin sopivaa miestä niistä ei löydetty.

Poliisi pyrki selvittämään ampujan liikkeitä myös eri liikkeiden ja yhteisöjen valvontakameran ottamien nauhojen avulla. Poliisi sai päivän aikana muutamia nauhoja, joiden tarkistaminen oli vielä illalla kesken.
Yksi näistä videonauhoista näytettiin myös aamun televisiolähetyksissä. Siinä kadulla liikkuvalla miehellä oli yllään tumma lyhyt takki, jossa on vaaleat hihat sekä mahdollisesti vaaleanharmaat tai vaaleahkot farkut ja jaloissa lenkkitossut. Hänellä oli ilmeisesti mukanaan tumma, mahdollisesti tummanvihreä putkikassi, jonka päissä oli keltaista tai mahdollisesti kullanväristä tekstiä.

Poliisi pyytää yleisöä edelleen ilmoittamaan mahdollisista silminnäkijähavainnoista. Tietoja kaivataan erityisesti hotelli Palacen seuduilla ennen ampumista sekä Merisataman suunnalla sen jälkeen liikkuneista henkilöistä. Havainnoista voi ilmoittaa Helsingin rikospoliisin puhelinnumeroihin 09-1895308 ja 1895347. Poliisille tuli jo varhaisaamun aikana tullut jonkin verran vihjeitä, ja aamun valjettua vielä lisää. -Kyllä yleisö reagoi, Loikkanen kiitteli.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat