Poliisiliitto varoittaa: Kansalaisten palvelut jo uhattuina

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton SPJL:n mukaan poliisin kurjistuva taloustilanne uhkaa jo kansalaisten palveluja.

Liitto on koonnut verkkosivuilleen lukuisia kertomuksia, joissa tavalliset poliisit kertovat kenttätyönsä arjesta.  

Kokemukset ovat karuja: poliisien mukaan rikosilmoitusten tutkinta-ajat venyvät jo yli vuoteen, partioita on liian vähän ja kaikkia tehtäviä ei ehditä hoitaa lainkaan.  

– Viime aikoina olen kertonut rehellisesti asiakkaille tutkinta-aikojen olevan tällä hetkellä yksinkertaisissakin asioissa noin 1,5 vuotta, kertoo eräs poliisi tilanteestaan.  

– Kansalaisille kerrotaan puhelimessa suoraan, että joillekin keikkapaikoille ei ole mahdollista mennä. Kropat hoidetaan ja aivan pakolliset työtehtävät, sanoo toinen.  

SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen vaatiikin budjettiriiheltä leikkausten perumista ja lisää määrärahoja, jotta tilanne ei entisestään kurjistuisi. Suhosen mukaan poliisin henkilöstömäärä olisi pidettävä noin 7500:ssa, kun säästöt olisivat poliisiylijohdon arvion mukaan pudottamassa määrän lähivuosina jopa alle 7000:n.  

– Ulkoisesta turvallisuudesta kyllä käydään jatkuvaa keskustelua, mutta vastaavaa pitäisi käydä myös sisäisen turvallisuuden ympärillä. Se ei kai sitten ole tarpeeksi mediaseksikäs aihe, Suhonen sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat