Entinen yleisurheilun maailmanmestari Eunice Barber joutuu oikeuden päätöksellä maksamaan 5 000 euron sakon, koska hän oli vastustanut kiinniottoa, huutanut hävyttömyyksiä ja purrut poliisia.
Ranskalaisen Barberin, 34, mukaan tuomio on pahempi kuin oikeusmurha. Barber näkee asian päinvastoin kuin oikeus eli että hän on poliisin väkivaltaisuuden kohde. Tapaus sattui Pariisin esikaupunkialueella Saint Denis'ssä kaksi vuotta sitten.
Barber väittää, että häntä lyötiin kasvoihin, kun hän oli avannut auton ikkunan puhuakseen hänet pysäyttäneen poliisin kanssa. Barber oli kääntynyt kadulle, joka oli tilapäisesti suljettu liikenteeltä. Poliisi kiisti Barberin väitteen.
Barberia hillitsemään tarvittiin kuusi poliisia, ennen kuin hänet saatiin painettua maahan ja hänelle saatiin käsiraudat.
Barber sanoo, että poliisi luonnehti häntä kannibaaliksi, kun häntä vietiin poliisiasemalle, jossa hän joutui olemaan 28 tuntia kiinniotettuna.
Oikeudenistunnossa viime kuussa Barber perusteli poliisin puremista sillä, että hän puolusti työvälinettään kehoa, ja syytti poliisia nöyryyttämisestä.
Barber joutuu maksamaan poliiseille 350-1 150 euroa vahingonkorvauksena ja maksamaan oikeudenkäyntikuluja 700 euroa. Syyttäjä oli vaatinut kahden kuukauden ehdollista tuomiota.
Barber on kotoisin Sierra Leonesta. Hän kilpaili vuoden 1992 ja 1996 olympialaisissa sierraleonelaisena, ja vuoden 2000 ja 2004 kisoissa Ranskan väreissä, mutta ei voittanut mitalia.
(MTV3-STT-AFP)