Poliisi varoittaa taideväärennöksistä - järjestäytynyt rikollisuus innostunut bisneksestä

Järjestäytynyt rikollisuus on poliisin mukaan ulottanut Suomessa lonkeronsa myös taideväärennösten kauppaan.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan vuonna 2009 tehdyistä kaupoista, joissa ulkomaalaiselle ostajalle myytiin kolme väärennetyksi epäiltyä teosta yhteensä 150 000 eurolla. Taulukauppa paljastui muun järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan tutkinnan yhteydessä.

Esitutkinnan mukaan taulujen välitysketjuun kuului kuusi miestä, joista kahta epäillään järjestäytyneen rikollisryhmän jäseneksi.

Miehistä kahta epäillään törkeästä petoksesta ja väärennyksestä sekä neljää avunannosta niihin. Kaupan kohteena oli kolme öljyvärimaalausta, jotka oli signeerattu 1900-luvun taiteilijoiden Antonio Sauran, Roberto Mattan ja Francis Picabian nimillä.

Taulut tuotiin Suomeen Ruotsista ja Englannista, ja myös niiden aitoustodistukset on todettu esitutkinnassa väärennöksiksi.

Aitoudesta pitää saada todistus

Keskusrikospoliisi muistuttaa, että erityisesti arvotaiteen ostamisessa täytyy olla erityisen varovainen. Suullisiin vakuutteluihin ei pidä luottaa, vaan myytävän taideteoksen yhteydessä esitettävien asiakirjojen aitous täytyy varmistaa ennen kauppoja.

Jos arvoteoksella ei ole varmistettuja aitoustodistuksia, on huijauksen vaara suuri.

Poliisin mukaan alalla toimivat rikolliset ovat usein ammattilaisia ja taiderikokset erittäin hyvin suunniteltuja. Lisäksi taideväärennöksissä on liki aina kyse kansainvälisestä rikollisuudesta, mikä tekojen ammattimaisuuden lisäksi vaikeuttaa poliisin työtä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat