Poliisi varoittaa Applen kartoista: Hengenvaarallista toimintaa

Applen iOS 6 -mobiilikäyttöjärjestelmän karttapalvelu on saanut niskaansa runsaasti kritiikkiä.

iOS 6 -järjestelmässä Googlen kartat korvattiin Applen omilla kartoilla. Pian järjestelmän julkistuksen jälkeen alkoi virrata tietoja, joiden mukaan karttapalvelu sisältää lukuisia virheitä.

Australiassa myös poliisi on nyt kertonut olevansa huolestunut karttapalvelun antamista ajo-ohjeista.

Milduran poliisi kehottaa tiellä liikkujia varovaisuuteen, mikäli he navigoivat iOS 6 -järjestelmää käyttävän iPhonen avulla. Poliisin mukaan karttapalvelu on ohjannut useita autoilijoita harhaan viime viikkojen aikana.

Paikallinen poliisi on kutsuttu jo useaan otteeseen auttamaan pulaan joutuneita autoilijoita, jotka ovat ajaneet harhaan iPhonen virheellisten ohjeiden takia.

Poliisin suorittamien testien mukaan Applen karttapalvelu ilmoittaa Milduran sijaitsevan 70 kilometriä sivussa paikan oikeasta sijainnista.

Tilanne on poliisin mukaan äärimmäisen huolestuttava, sillä kyseisellä alueella on paahtavan kuuma eikä siellä ole vettä. Harhaan ajaminen saattaakin aiheuttaa hengenvaarallisen tilanteen.

Poliisin mukaan jotkut ihmiset ovat jääneet paikalle satimeen jopa vuorokaudeksi ilman ruokaa ja vettä. He ovat joutuneet kävelemään vaarallisessa maastossa pitkiä matkoja päästäkseen soittamaan apua.

Lue myös:

    Uusimmat