Poliisi varautuu turvaamaan itsenäisyyspäivän juhlallisuudet

Presidentinlinnan ympäristössä varaudutaan mielenosoituksiin myös tämän vuoden itsenäisyyspäivänä. Toistaiseksi mikään ryhmittymä ei ole tehnyt mielenosoituksesta ilmoitusta.

Sadat mellakkapoliisit varautuvat jälleen presidentinlinnan ympäristön mahdollisiin mielenosoituksiin itsenäisyyspäivänä. Linnan edustalla on viime vuosina järjestetty isoja mielenosoituksia, ja vastaavaa pidetään mahdollisena myös nyt.

Ylikomisario Teuvo Saikkonen Helsingin poliisista kertoo, että poliisi varautuu ennen kaikkea pitämään järjestystä yllä.

- Meillä on valmius turvata tilaisuudet, joita itsenäisyyspäivänä on. Myös Linnan vastaanotto turvataan niin, että jokainen vierailija voisi turvallisesti päästä paikalle, Saikkonen sanoo.

Saikkosen mukaan mikään ryhmittymä ei ollut keskiviikkoon mennessä tehnyt mielenosoituksesta ilmoitusta.

Häiriöiden välttämiseksi poliisin odotetaan maanantaina eristävän linnan edustaa aiempaa laajemmalta alueelta. Järjestyksen pidosta linnalla vastaa poliisin JOUHA-ryhmä, jonka jäseniä saapuu Helsinkiin myös muualta Suomesta.

Juuri voimaan tullut naamioitumiskielto antaa poliisille mahdollisuuden poistaa naamioituneita mielenosoittajia alueelta, jos heidän epäillään syyllistyvän väkivalta- tai omaisuusrikoksiin. Poliisi ei aio kuitenkaan muuttaa toimintatapojaan merkittävästi uuden kiellon johdosta.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 02.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat