Poliisi valvoo liikennettä tehostetusti

Poliisi on puhalluttanut tänään Hangon liepeillä tehostetusti ajoneuvojen kuljettajia. Taajamissa tutkitaan tällä viikolla myös kuljettajien näkökykyä yhteistyössä optikkojen kanssa.

Liikkuvan poliisin partiot puhalluttivat tänään ajoneuvojen kuljettajia Hangon sataman liepeillä. Tehosyynissä olivat etenkin venäläisten autonkuljetusautojen kuljettajat, mutta puhaltamaan joutuivat myös muut alueella liikkuvat kuskit.

Poliisin ratsia alkoi valtatie 25:llä aamukahdeksalta, ja puhallutukset jatkuivat ylikonstaapeli Pertti Mäkeläisen mukaan alkuiltaan. Ratsiapaikka sijaitsee nelisen kilometriä Hangosta Helsinkiin päin.

Hangon satamasta lähtee päivittäin nelisensataa autonkuljetusrekkaa Venäjälle, eli kyseessä on valtava bisnes.

- Vuosittain Suomen läpi kuljetetaan sinne yli puoli miljoonaa henkilöautoa, Mäkeläinen kertoo.

Kello 13:een mennessä poliisin haaviin oli jäänyt yksi rattijuopumuksesta epäilty. Kyseessä oli suomalainen henkilöauton kuljettaja.

Lisäksi poliisi pysäytti yhden suomalaisen henkilöauton kuskin, joka ajoi tutkaan 208 kilometrin tuntinopeudella. Sallitun nopeuden tuplaus vei kuljettajan kortin kuivumaan, ja lisäksi häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tielläliikkujien näköä tarkastetaan

Tänään alkaa myös koko maan kattava taajamaliikenteen tehovalvontaviikko, jonka yhteydessä poliisi tarkastaa tielläliikkujien näköä.

Optikot tarkastavat kuljettajien näkökykyä poliisin liikennevalvonnan yhteydessä. Liikkuvan poliisin ja Optisen alan tiedotuskeskuksen kampanjaan osallistuu noin sata vapaaehtoista optikkoa ja poliisipartiota.

Kampanjalla halutaan muistuttaa varsinkin ikääntyviä kuljettajia näkökyvyn tärkeydestä. Kampanja toteutetaan 17 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Näkötestien lisäksi poliisi valvoo liikennettä tehostetusti koko maassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat