Poliisi vaitonainen Jyväskylän laukkusurmasta

Poliisi on vaitonainen Jyväskylän laukkusurman tutkinnasta.

Rikoskomisario Eila Koivuniemi kuitenkin tarkentaa, että henkirikoksen uhri löytyi nimenomaan isosta laukusta. Poliisi ei ole puhunut matkalaukusta, kuten jossakin on uutisoitu.

Keski-Suomen poliisilaitos ei vahvista Ilta-Sanomien tietoja, joiden mukaan pääosa epäillyistä olisi jo otettu kiinni. Se pitäytyy eilen antamassaan tiedotteessa, jonka mukaan pidätettyjen lukumäärää tai muita tarkempia yksityiskohtia ei kerrota. Tiedotteessa kuitenkin todetaan, että useita henkilöitä on kuulusteltu juttuun liittyen.

Laukkuun laitettu naisen ruumis löytyi Jyväskylän läheltä Taka-Keljontien varrelta. Poliisin mukaan uhri oli surmattu pari päivää aikaisemmin, ja hänet oli tuotu myöhemmin laukussa löytöpaikalle. Vainaja tunnistettiin 25-vuotiaaksi lahtelaiseksi naiseksi.

Poliisi tiedottaa surmasta seuraavan kerran iltapäivällä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat