Poliisi väijyi räjäyttäjiä pitkään ennen kiinniottoa

Poliisin aamuöinen suuroperaatio ryöstöliigan nappaamiseksi oli pohjoismaisen yhteistyön tulos. Lyhyen ajan kuluessa heinäkuun lopulla sattuneet pankkiautomaattien räjäytykset Hauholla, Punkalaitumella ja Humppilassa saivat poliisin perustamaan erityisen tutkintaryhmän rikosten selvittämiseksi.

Jäljet johtivat Ruotsiin, kertoo rikostarkastaja Teijo Ristola keskusrikospoliisin Turun-yksiköstä.

– Teimme yhteistyötä Ruotsin poliisin kanssa, ja nyt kiinni otettujen miesten toimien tutkinta on täydessä käynnissä myös Ruotsissa, Ristola sanoo.

Poliisi otti kiinni viisi 23–36-vuotiasta Ruotsin kansalaista epäiltyinä törkeästä varkaudesta.

Ainakin äskeisin rikos tapahtui, kun poliisi seurasi viisikkoa viime yönä.

– Poliisilla oli tiedustelutietoa, että miehet aikovat iskeä jonnekin, mutta kohteesta ei ollut varmuutta, Ristola sanoo.

Liikkeellä kolmella autolla

Yön aikana miehet räjäyttivät Otto-automaatin Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärvellä.

– He olivat liikkeellä kolmella ajoneuvolla, ja he vaihtoivat yhtä ajoneuvoa räjäytyksen jälkeen, Ristola kertoo.

Poliisi otti miehet kiinni aamuseitsemän aikoihin Rautavaarasta kymmenen kilometriä pohjoiseen. Räjäytyspaikalle on sieltä matkaa Ristolan arvion mukaan 70 kilometriä.

– Poliisi pysäytti heidän ajoneuvonsa tiellä. He eivät vastustaneet kiinniottoa, Ristola sanoo.

Yli sata poliisia

Miesten hallussa oli ase ja räjähteitä..

– Koska räjähteitä oli sellaisella henkilöllä, joka ei ole niiden käytön asiantuntija, kiinniotto oli tehtävä erityisen harkiten.

Poliisi sai virka-apua muun muassa Rajavartiolaitokselta, jonka helikopteri oli käytössä operaatiossa. Myös puolustusvoimat antoi virka-apua, joka liittynee räjähdeasiantuntemukseen.

Yöllä tehty kiinniotto oli keskusrikospoliisin, useiden poliisilaitosten ja Helsingin poliisilaitoksen yhteinen operaatio, johon osallistui yli sata poliisimiestä. Yleisjohto oli Helsingin poliisilla.

Katso Jarkko Sipilän juttu (Seitsemän uutiset 6.10.2009):

Lue myös:

    Uusimmat