Poliisi vaihtaa haulikot kerranlaukeaviin

Poliisi vaihtaa tukiaseina käyttämänsä haulikot kerran laukeaviin täsmäaseisiin ensi vuoden loppuun mennessä. Poliisi ei luovu kerralla tuhannesta haulikostaan, sillä niiden korvaaminen täsmäaseilla maksaisi noin seitsemän miljoonaa markkaa.

Haulikoiden käytöstä on keskusteltu pitkään ja sitä on arvosteltu myös poliisipiireissä. Poliisin tekniikkakeskuksen viime syksynä tekemä tutkimus varmisti luopumispäätöksen. Tutkimus osoitti, että haulikon käyttäjä ei voi mitenkään estää mahdollisia hajahauleja.

-Jokainen haulikko on oma yksilönsä ja kun niissä vielä käytetään tehdasvalmisteisia patruunoita, ei voida mitenkään taata sitä, ettei laukauksesta lähde hajahauleja muuallekin kuin itse kohteeseen, ylikomisario Seppo Kolehmainen sisäministeriöstä vahvisti.

Kolehmaisen mukaan haulikkojen tilalle hankitaan esimerkiksi konepistoolityyppisiä aseita, joiden kertalaukeavuudesta voidaan varmistua. Kolehmainen korosti, että haulikon - kuten aseenkäyttö yleensäkin - ei ole pelkästään laukaisemista ja ampumista vaan siihen liittyy tilanteen hallinta ja asennekasvatus.

-Pyrkimyshän on se, että asetta ei tarvitsisi lainkaan käyttää. Ase on vain poliisin tukena. Laissa määritellään erikseen ne tilanteet, joissa poliisi voi käyttää voimakeinoja.

Uusi poliisin aseenkäyttömääräys tulee voimaan reilun kolmen viikon kuluttua, maaliskuun alussa. Sen mukaan henkilökohtaista virka-asetta tai poliisin tuki- ja erityisaseita saa käyttää vain poliisi, joka on koulutettu niitä käyttämään. Kenttätyötä tekevien poliisien on suoritettava aseenkäyttökokeet ensi vuoden loppuun mennessä. Myöhemmin aseenkäyttötaito testataan vuosittain.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat