Poliisi: Vaarallisia huumelaastareita liikkeellä todennäköisesti lisää

Poliisi varoittaa, että Kuopiossa yhden henkilön kuoleman aiheuttaneita, vaarallisia fentanyylilaastareita on todennäköisesti liikkeellä enemmänkin.

Noin 20-vuotias nuori kuoli ja kaksi muuta joutui sairaalahoitoon eilen Kuopiossa käytettyään fentanyyliä.

Sairaalahoitoon joutuneista toisen tila on edelleen kriittinen. Toinen hoitoa tarvinneista nuorista on päässyt pois sairaalasta ja poliisi on jo kuulustellut häntä asiaan liittyen.

Poliisin mukaan Kuopion nuoret olivat käyttäneet fentanyyliä ensimmäistä kertaa. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ainakin kuolemaan johtaneessa tapauksessa fentanyyliä oli liuotettu laastarista nesteeseen ja käytetty suonensisäisesti.

Poliisi pitää todennäköisenä, että fentanyyliä sisältäviä laastareita on liikkeellä enemmänkin.

Poliisin varoittaa fentanyylin vaarallisuudesta. Fentanyylin annostelu on äärimmäisen tarkkaa, joten riski yliannostukseen on erittäin suuri.

Ilta-Sanomat uutisoi, että Kuopiossa olisi ollut myös neljäskin fentanyyliä käyttänyt sairaalaan joutunut henkilö. Poliisin tiedossa ei ole kuitenkaan uusia fentanyylin käyttötapauksia näiden kolmen lisäksi.

Poliisi jatkaa käytetyn fentanyylin alkuperän ja jakelukanavien selvittämistä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat