Poliisi ulkomaalaisrikoksista: Mikään kulttuuri ei tee miehestä raiskaajaa

Ulkomaalaisten epäiltyjen suuri osuus tietyissä rikostilastoissa on puhuttanut Suomessa.  Vinkkimiesten vaalitentissä asiasta keskustelivat eduskuntaan pyrkivät poliisiehdokkaat Juha HakolaKari Tolvanen ja Thomas Elfgren

Kokoomuksen Kari Tolvanen myöntää, että ulkomaalaisten epäiltyjen osuus on poikkeuksellisen suuri esimerkiksi raiskausrikoksissa

– Pahimpina vuosina epäiltyinä oli noin 50 prosenttia ulkomaalaistaustaisia. Sehän on ihan kauhea määrä, Tolvanen kertoi haastattelussa MTV:n Vaalikuutiossa.

–Ja mitä tutkinnassa tuli ilmi, niin kyllä se valitettavasti oli se kulttuurinen ero. Naisen asema ei ole monissa kulttuureissa niin vahva kuin meillä.

Myös Rkp:n ehdokas Thomas Elfgren myöntää raiskaustilastojen karut luvut. Hän ei kuitenkaan jaa Tolvasen näkemystä tilastoja selittävistä tekijöistä.

– Haluan olla täysin eri mieltä siitä, että ulkomaalaisuus on se ominaisuus, joka tekee ihmisestä raiskaajan. Enkä ole ihan valmis allekirjoittamaan sitäkään ajatusta, että se on kulttuuri, Elfgren toteaa

Elfgren korostaakin tapauksissa kahta seikkaa.

– Yksi on syrjäytyminen ja toinen on se, että kun me olemme humaani kansa, me kannamme vastuumme kansainvälisistä velvoitteista. Ja ei se automaattisesti tarkoita sitä, että me saamme tänne vain ykkösluokan kansalaisia. Meille tulee se koko kirjo ulkomaalaisistakin, samalla lailla kun meillä on suomalaisiakin laaja kirjo.

Myös kokoomuksen Juha Hakola nostaa esiin syrjäytymisen, etenkin nuorten kohdalla.

– Ehkä pitää miettiä, millä tavalla maahanmuuttaja ja etenkin toisen polven maahanmuuttajat saadaan kotoutettua Suomeen. Ja meidän pitää löytää nuorille mielekästä tekemistä, ei pelkästään maahanmuuttajanuorille vaan myös omillekin nuorille.

"Ei saa vähätellä"

Tolvanen näkee, että ulkomaalaisten tekemiä rikoksia ei pidä kuitenkaan hyssytellä. Tolvanen vertaa aihetta naisten väkivaltaisuuteen, jota hänen mukaansa jossain vaiheessa vähäteltiin ongelmana.

– Ihan sama on näissä ulkomaalaisten tekemissä rikoksissa. Jos ne ovat tabuja, niitä ei voi ennaltaehkäistä.

Myös Elfgren pitää keskustelua aiheesta tärkeänä. Hänen mukaansa kuitenkin ollaan hakoteillä, jos asiaa lähdetään selittämään kulttuurieroilla.

– Olen 40 vuotta työssäni matkustanut ja nähnyt erilaisia kulttuureja, nimenomaan rikoksen näkökulmasta. Enkä ole löytänyt ulkomailta sellaista raiskausyhteiskuntaa, jossa miehet olisivat erityisen hanakoita raiskaamaan, Elfgren toteaa.

– Kyllä ne syyt löytyvät jostakin muualta. Mutta samaa mieltä olen, että avoin ja maltillinen keskustelu tästä asiasta pitää käydä.

 

Lue myös:

    Uusimmat