Poliisi tutkii Lappeen kirkon polttoyritystä tuhotyönä

Vahingot jäivät pieniksi, sillä pelastuslaitos sai palon sammumaan puolessa tunnissa. Alueella oli sytytetty yöllä palamaan myös jäteastioita.

Poliisi tutkii Lappeenrannassa sijaitsevan Lappeen kirkon polttoyritystä tuhotyönä. Kiinniotettuna on yksi henkilö.

Rikoksen tutkimukset ovat vasta aluillaan, joten poliisi pysyy tapauksen yksityiskohdista vaitonaisena. Alueella oli sytytetty yöllä myös jäteastioita.

Lappeen puinen kirkko yritettiin polttaa viime yönä. Tuli pääsi Lappeen kirkon seinärakenteisiin, mutta pelastuslaitos sai palon sammutettua puolessa tunnissa.

Päivystävän palomestarin mukaan tuli olisi voinut levitä nopeasti, jos kirkosta ei olisi tullut automaattihälytystä. Hätäkeskus sai hälytyksen kahdelta aamuyöllä.

Palomestari epäilee, että seinänväliin lähelle sisäänkäyntiä oli työnnetty ulkopuolelta palavaa paperia. Kun palokunta saapui kirkolle, seinistä tuli savua sekä sisä- että ulkopuolelta. Palomiehet purkivat laudoitusta parin kolmen neliön alueelta, ja rakenteista löytyi kekäleitä.

Vahingot jäivät pieniksi. Kirkossa on pidetty loppiaisen jumalanpalvelus normaalisti.

Lappeen kirkko sijaitsee Lappeenrannan keskustassa, ja se on valmistunut 1700-luvun lopussa. Palomestarin mukaan palon vahingot jäävät tuhansiin euroihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat