Poliisi tutkii laajaa rahahuijausten sarjaa

Romanialaiset epäillyt anastivat rahaa liikkeiden kassoilta ostostensa maksamisen yhteydessä. Poliisi kuvailee toimintaa erittäin taitavaksi ja huomaamattomaksi.

Seitsemän ammattimaisista rahahuijauksista epäiltyä on vangittu Vantaan, Tampereen ja Jyväskylän käräjäoikeuksissa. Poliisi otti epäillyt kiinni viikko sitten.

Tutkinnan kohteena on tällä haavaa 60 juttua. Anastuksia on tapahtunut eri puolilla maata parin vuoden aikana. Samankaltaisia tapauksia on myös Ruotsissa, ja niistä epäillään ainakin osin samoja tekijöitä.

Rahat on anastettu liikkeiden kassoilla maksutapahtumien yhteydessä. Tekijät ovat tyypillisesti olleet maksavinaan pienen ostoksen suurella setelillä ja anastaneet vaihtorahat myyjää harhauttamalla.

Tutkinnanjohtaja Raimo Peltovuori kertoo, että romanialaiset epäillyt osasivat siepata rahat erittäin taitavasti ja huomaamattomasti.

- Katsoin erästä tapausta videolta, ja piti ihan hidastuskuvana katsoa, Peltovuori kuvailee.

Peltovuoren mukaan on mahdotonta arvioida, onko tekijöitä vielä vapaalla jalalla.

Poliisi perusti tänään tutkintaryhmän, jossa on poliiseja Jyväskylän, Nokian, Tampereen, Vantaan ja Äänekosken poliisista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat