Poliisi tutkii kiinalaisten kivimiesten työoloja Suomessa

Hämeenlinnan poliisi on alkanut tutkia Iittalan kivijalosteen työmaalla kiviä hakkaavien kahdentoista kiinalaisen työoloja. Poliisi nouti miehet viime viikolla kesken päivän kuultaviksi poliisiasemalle.

Rakennusliiton asiasta tekemän tutkintapyynnössä epäillään että tässä syrjitään ulkomaalaisia työntekijöitä ja asiaan liittyy mahdollisesti myös petos.

Kaksitoista kiinalaista kivimiestä on paiskinut töitä Iittalassa, osa jo viime kesästä lähtien. Rakennusliiton mukaan miesten palkat eivätkä muutkaan olot kestä päivänvaloa. Liitto teki asiasta tutkintapyynnön Hämeenlinnan poliisille.

Viime viikolla poliisit noutivat kiinalaiset kesken päivän kuultaviksi. Poliisiasemalle oli varattu kiinan kielen taitoinen tulkki. Hämeenlinnan poliisi vahvisti asian MTV:n uutisille. Poliisin mukaan tutkinnassa on meneillään kartoitusvaihe, jossa on kuultu mm kiinalaismiehiä.

Rakennusliitto pitää miesten oloja sietämättöminä. - Päivät on pitkiä, ylipitkiä meikäläisen työlainsäädännön mukaan. Töitä tehdään vähintään kuutena päivänä viikossa, työnantaja järjestää ruokaa ja pojat kokkaa itse oman sapuskansa, apulaisosastopäällikkö Matti Harjuniemi rakennusliitosta kertoo.

Palkkaa suomalainen työantaja kertoo maksettavan 2000 mk /kk ja loput lähetetään vuokrafirman kautta Kiinaan. Kiinalaiset tulivat suomeen ns lähetettyinä työntekijöinä. Kiinassa he joutivat maksamaan kovan hinnan heidät välittäneelle firmalle.

Iittalan kivijalosteen toimitusjohtajan mukaan kiinalaisten asiat ovat kunnossa. Hänen mukaansa palkassa, asuinoloissa tai ruoassa ei ole huomauttamista.

Poliisi jättää aikanaan aineistonsa syyttäjälle, joka päättää, johtaaka asia syytetoimiin vai ei.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 21.04.2002).

Lue myös:

    Uusimmat