Poliisi turvautunut kyynelkaasuun Kreikan mellakoissa

Mellakkapoliisit ja mielenosoittajat ovat ottaneet rajusti yhteen Kreikan pääkaupungissa Ateenassa viimevuotisten mellakoiden vuosipäivänä. Teini-ikäisen pojan surmaa muistettiin muissakin suurissa kaupungeissa.

Yli 3 000 ihmistä marssi Ateenan keskustassa kantaen käsissään kylttejä, joissa luki muun muassa Muistakaa joulukuun 6. päivää ja Nuoriso ei unohda.

Alun perin rauhallisesti sujunut mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi, kun osa nuorisojoukosta ryhtyi hajottamaan liikkeiden ikkunoita ja sytyttämään roska-astioita tuleen.

Mielenosoittajat tunkeutuivat myös Ateenan yliopiston tiloihin ja polttivat katolla liehuneen Kreikan lipun.

Poliisi yritti hajottaa riehuvia nuorisojoukkoja kyynelkaasulla. Yhteenotoissa loukkaantui ainakin neljä poliisia ja muutamia mielenosoittajia. Poliisi otti myös kiinni kymmeniä mellakoitsijoita.

- Olemme käyttäneet kyynelkaasua useita kertoja tapauksissa, joissa nuoret ovat hajottaneet liikkeitä ja sytyttäneet roska-astioita tuleen, kertoo poliisin edustaja.

Mielenosoituksia ympäri maata

Samanlaisia mielenilmauksia on nähty ympäri Kreikkaa. Muun muassa Thessalonikissa noin sata ihmistä otettiin poliisin huostaan. Poliisin mukaan noin 150 ulkomaista anarkistia muualta Euroopasta oli saapunut Kreikkaan.

Kreikan tuore sosialistihallitus toivoi estävänsä väkivaltaisuuksia lisäämällä järjestyksenvalvontaa Ateenassa. Kaduilla on partioinut 6 000 poliisia.

Kreikan pahimmat mellakat vuosikymmeniin saivat alkunsa vuosi sitten, kun teini-ikäinen poika sai surmansa poliisin luodista. Teosta syytetyn poliisin oikeudenkäynnin on määrä alkaa tammikuun lopulla.

Pojan vanhemmat vetoavat sen puolesta, että mielenosoitukset sujuisivat rauhallisesti.

- En halua nähdä Ateenan palavan toista kertaa, isä sanoi viitaten viime vuoden mellakoihin.

- Väkivaltaisuudet eivät toisi kunniaa poikani muistolle, vaan tahraisivat sen.

Lisää mielenilmauksia on suunnitteilla huomiseksi.

(MTV3 -Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat