Poliisi turhautui: Päijät-Hämeessä lukuisia perättömiä raiskausilmoituksia

Päijät-Hämeen poliisi on keskeyttänyt seksuaalirikostutkinnan, joka sai alkunsa 25-vuotiaan naisen tekemästä rikosilmoituksesta raiskauksen yrityksestä.

Nainen kertoi poliisille olleensa ulkoiluttamassa koiraansa Metsäkankaan pururata-alueen tuntumassa, kun tuntematon mies oli hyökännyt hänen kimppuunsa. Poliisi pyysi vihjeitä tapaukseen muun muassa Ylen Poliisi-tv:ssä.

Pari viikkoa lokakuussa tehdyn ensimmäisen ilmoituksen jälkeen nainen ilmoitti uudesta raiskausyrityksestä samassa paikassa. Poliisin tutkinnassa selvisi, että kumpikin ilmoituksista oli perätön, eikä mitään raiskausyrityksiä ollut tapahtunut.

Poliisi korostaakin, että Metsäkankaan pururata-alue on turvallinen paikka ulkoilla.

Ei ensimmäinen tapaus

Viimeisen reilun vuoden aikana Päijät-Hämeen poliisille on tehty kaksi muutakin vakavaa ja tuoreimpaan tapaukseen liittymätöntä tekaistua rikosilmoitusta. Molemmissa tapauksissa nainen ilmoitti joutuneensa erittäin vakavan seksuaalirikoksen uhriksi.

Molemmissa on ollut kyseessä eri ilmoittaja ja molemmat kertoivat hyökkääjien käyttäneen voimakasta väkivaltaa. Kummallakaan ei kuitenkaan ollut sellaisia vammoja, jotka olisivat tukeneet heidän kertomuksiaan.

Ensimmäisessä tapauksessa 23-vuotias nastolalaisnainen ilmoitti tulleensa hakatuksi lenkkipolulla. Hän oli lavastanut muun muassa vaatteidensa rikkoontumisen.

Toisessa tapauksessa 21-vuotias lahtelaisnainen taas halusi saada miehensä huomion riidan jälkeen ja teki ilmoituksen väkivaltaisesta raiskauksesta pitkäksi venähtäneen baari-illan jälkeen.

Tunteja työtä hukkaan

Päijät-Hämeen poliisi muistuttaa, että perättömän rikosilmoituksen tekeminen on rikos. Ilmoituksen tekijä voidaan tuomita sakkoihin tai maksimissaan kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Lisäksi perättömät ilmoitukset vievät valtavan määrän viranomaisresursseja. Näitäkin tapauksia selvitellessä poliisi on joutunut käyttämään tuntikausia tekniseen tutkintaan, tiedottamiseen ja kuulusteluihin. Lisäksi kaikkiin tapauksiin käytettiin muutamia tunteja lääkärin, sairaanhoitajien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten työaikaa.

– Poliisin näkökulmasta on turhauttavaa tutkia ja uhrata työaikaa perättömiksi osoittautuneisiin seksuaalirikosilmoituksiin, mutta vieläkin turhauttavampaa on tiedostaa se tosiseikka, että liian moni nainen jättää rikosilmoituksen tekemättä tilanteissa, jolloin hän on oikeasti joutunut raiskauksen uhriksi, Päijät-Hämeen poliisi muistuttaa tiedotteessaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat