Poliisi toivoo vihjeitä kultavarkaista

Helsingin keskustassa sijaitsevasta kultaliikkeestä vietiin aamuyöllä noin 100 000 euron arvosta kelloja ja kultaa. Varkaat pakenivat paikalta mustalla henkilöautolla.

Poliisi etsii yhä helsinkiläisen kultaliikkeen yöllä tyhjentäneitä varkaita.

Mikonkatu 3:ssa sijaitsevaan kultaliike Westerbackiin murtauduttiin hieman ennen kolmea aamulla. Poliisin mukaan murron tekijöinä oli ainakin kaksi miestä. Poliisi arvioi, että vorojen mukaan lähti arvokelloja ja kultaa noin 100 000 euron arvosta.

Murrossa käytettiin apuna aikaisemmin anastettua punaista Audi 80 -merkkistä henkilöautoa, jolla työnnettiin puinen parru liikkeen ulko-ovesta sisään. Murrossa käytetty auto on poliisin hallussa.

Poliisi pystytti aamuyöllä kaupungin ulosmenoväylille tarkastuspisteitä, mutta purki pisteet myöhemmin. Teolla on joitain silminnäkijöitä.

Poliisi kaipaa yleisövihjeitä

Poliisi toivoo yleisöltä vihjeitä murron tekijöiden liikkeistä. Poliisi mukaan varkaat pakenivat paikalta mustalla tasaperäisellä kaksiovisella henkilöautolla. Pakoauto on mahdollisesti Volkswagen Golf tai muu vastaavan näköinen henkilöauto. Poliisi toivoo vihjeitä myös vorojen henkilöllisyydestä tai liikkeistä.

Poliisin mukaan Westerbackin murto tehtiin samalla kaavalla kuin useat aiemmat Helsingin keskustan kultaliikemurrot. Tekijät rikkoivat liikkeen oven autolla ja keräsivät arvotavarat mukaansa muutamassa minuutissa.

Rikoskomisario Kari Niinimäki on toiveikas murron selvittämisessä, sillä valvontakamera tallensi miesten kuvat kultaliikkeen sisällä. Niinimäki pitää todennäköisenä, että kultavarkaat olivat ulkomaalaisia.

- Liikkeen sisältä on olemassa kuvia, ja aika näyttää sitten, että tunnistaako heitä kukaan. He eivät ole kovin paljon kasvojansa peitelleet, ja se tietenkin viittaa siihen, että luotetaan siihen, että kukaan ei tunnista heitä, muotoilee Niinimäki.

Poliisin mukaan mikään ei viittaa siihen, että Westarbackin kultaliikkeeseen murtautuneilla miehillä olisi ollut mukanaan aseita, mutta varmuutta asiasta ei ole.

Keskustan kultaliikkeet varkaiden suosiossa

Helsingin ydinkeskustan kultaliikkeet ovat olleet viime vuosina useasti ryöstäjien ja varkaiden iskujen kohteena. Arvokellot ja -korut ovat vetäneet puoleensa sekä Baltian suunnasta että länsirajan yli tulleita rikollisia.

Helsingin käräjäoikeus langetti taannoin 30-vuotiaalle Ruotsissa asuneelle miehelle vankeusrangaistuksen Helsingin Lindroosin joulukuisesta kellovarkaudesta. Teon yhteydessä lähti murtomiesten matkaan vähittäismyyntihinnaltaan jopa lähes 800000 euron arvosta omaisuutta. Varkaat rysäyttivät liikkeeseen anastetulla autolla. Kaksi tekijöistä on edelleen karussa, samoin valtaosa saaliista. Muutama kello löytyi kotietsinnän yhteydessä Ruotsista.

Viime heinäkuussa Kampin keskuksessa iskettiin kultasepänliikkeeseen heti kaupan avauduttua. Keski-ikäinen mies kävi myyjän kurkkuun kiinni ja vei omaisuutta kymmenientuhansien eurojen arvosta. Tekijä on edelleen karussa.

Viime vuoden helmikuussa Helsingin Mikonkadulla tapahtui. Asialla olivat ryöstäjät, jotka iskivät Westerbackin kultaliikkeeseen. Starttipistoolilla uhanneet tekijät saivat saaliikseen lähes 120000 euron arvosta kelloja, jotka poliisi kaivoi esiin maastokätköstä Pirkanmaalta. Kuudelle miehelle lankesi Helsingin käräjäoikeudessa vankeustuomio.

Joulukuussa 2005 rikollisten kohteena oli Lindroosin kultakauppa Aleksanterinkadulla, joka ryöstettiin muovikuula-aseilla uhaten. Neljä miestä paineli liikkeeseen ja vei sieltä arvokelloja liki 190000 euron arvosta. Poliisi otti vielä samana päivänä kiinni kaksi virolaista, jotka tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa ja edelleen hovioikeudessa. Saalis on kateissa.

Tillanderin kultaliike Aleksanterinkadulla joutui murtomiesten kohteeksi lokakuussa 2005. Varkaat rysäyttivät näyteikkunan läpi ja veivät suuren määrän kulta- ja timanttikoruja. Kaksi suomalaismiestä tuomittiin käräjäoikeudessa törkeästä varkaudesta. Oikeuden mukaan miehet veivät liikkeestä arviolta 160000 euron arvosta koruja, joista pääosa saatiin takaisin.

Maaliskuussa 2005 Lindroosin kultakauppa ryöstettiin aseella uhaten. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi teosta viisi virolaismiestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Poliisi sai arvokelloista koostuneen ryöstösaaliin haltuunsa miltei heti teon jälkeen. Saalis oli noin 335000 euroa. Poliisin mukaan miehet olivat saapuneet Virosta varta vasten tekemään ryöstöä.

(MTV3-STT)

Poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä murrosta. Kaikki vihjeet voi soittaa virka-aikana numeroon 050 456 1075 ja muuna aikana numeroon (09) 189 4740.

Lue myös:

    Uusimmat