Poliisi: Thai-hierontapaikoissa rikoksia

Poliisin erityisselvityksen mukaan osaa Suomen thai-hierontapaikoista on syytä epäillä veropetoksista, kirjanpitorikoksista ja parituksesta. Sisäministeri Anne Holmlund sanoo, että laitoksiin liittyviä selvityksiä pitää laajentaa.

Poliisin erityisselvitys thai-hierontapaikoista antaa syytä epäillä, että niissä tarjotaan yleisesti seksipalveluita. Tarkastuksissa on myös saatu viitteitä siitä, että ainakin joidenkin hierontapaikkojen taustalla on henkilöitä, jotka vastaavat toiminnasta useammalla kuin yhdellä paikkakunnalla.

Suomessa on noin 200 thai-hierontapaikkaa ja niiden määrä sekä levinneisyys kasvavat jatkuvasti. Toiminnan on siis ainakin jossakin määrin oletettava olevan liiketaloudellisesti kannattavaa.

Thai-naiset mukana toiminnassa vapaaehtoisesti

Puhuttelujen perusteella thai-naiset hakeutuvat liikkeisiin työhön joko oma-aloitteisesti tai liikkeenharjoittajan kutsumana. Naisilla on ollut mitä ilmeisimmin tiedossaan, että työhön kuuluu myös seksipalveluiden tarjoaminen. Keskusrikospoliisin tutkimia thai-hierontapaikkojen ihmiskauppaepäilyjä vastaan on puhunut muun muassa se, että hierojina toimineilla naisilla on ollut mahdollisuus vaihtaa paikkaa hierontapaikasta toiseen itsenäisesti.

Poliisin selvityksen mukaan seksipalveluiden tarjoaminen on hierojien itsensä päätettävissä. Tarjonnan määrää lisää todennäköisesti se, että itse hierontatyöstä ei aina makseta hierojalle palkkaa.

Hierontalaitosten verot tutkintaan

Poliisin selvityksen perusteella on mahdollista, että toimintaan liittyy talouteen ja verotukseen liittyviä epäselvyyksiä. Suoritettujen esitutkintojen yhteydessä, verrattaessa kirjanpitoa asiakasmäärään, ei ole löytynyt viitteitä talousrikoksista. Verohallinnolta ja viranomaisyhteistyön kehittämisprojektilta saadun selvityksen mukaan hierontapaikkojen ilmoitetut liikevaihdot jäävät kuitenkin taloudellisesti varsin vaatimattomiksi.

Tarkemmin selvitettävä asia on thaihierojien työsuhteen ehtoihin liittyvät seikat. Se, ettei hierojille mahdollisesti makseta palkkaa, synnyttää jo lähtökohtaisesti epäilyn siitä, että thai-hierontapaikan omistajan on oltava tietoinen liiketilansa käytöstä seksipalvelujen myymiseen.

Thai-hierontayritysten toimintaan mahdollisesti liittyvät keskeisimmät rikosnimikkeet ovat paritus, veropetos, kirjanpitorikos, ihmiskauppa ja siihen läheisesti liittyvä laiton maahan tulo sekä edellisten törkeät tekomuodot.

Ministeri Holmlund: Perusteellinen selvitys tarpeen

- Poliisin tekemä selvitys osoittaa, että thai-hieromalaitoksissa on kyseessä kovaa vauhtia kasvanut ja monisyinen ongelma. Ei voi myöskään välttyä epäilemästä, että thai-hierontapaikoissa harjoitetaan rikollista toimintaa, totesi sisäministeri Anne Holmlund thai-hieromalaitosten selvitystä koskeneessa tiedotustilaisuudessa.

Thai-hieromalaitosten toiminta on osaltaan jäänyt viranomaisvalvonnan sektoreiden reuna-alueille, katsoo Holmlund.

- Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki maassamme toimii thai-hierontaa harjoittavia yrityksiä, joissa ei tarjota seksiä maksua vastaan. Tämä on myös yksi syy, minkä takia thai-hierontapaikkojen toiminnasta tarvitaan lisäselvitys, ministeri Holmlund painotti.

Ministeri Holmlund kertoi kannattavansa poliisijohdon linjausta siitä, että thai-hieromalaitosten rikollisuuden selvittämistä varten käynnistetään laaja poikkihallinnollinen projekti, johon osallistuisivat poliisin lisäksi verohallinto, ulkoasiainministeriö, sisäasiainministeriön ulkomaalaisosasto, Ulkomaalaisvirasto sekä työsuojelupiirit.

- Thai-hierontapalveluihin liittyy myös maahanmuuttajien kotoutumiseen kuuluvia ongelmia. Nämä eivät ole hoidettavissa pelkästään poliisi- ja oikeustoimin, vaan myös se vaatii laajaa viranomaisyhteistyötä ja laajoja koordinoituja toimenpiteitä. Vain yhteistyöllä voidaan estää maahan muuttavien thaimaalaisten naisten hyväksikäyttö ja luoda heille vaihtoehtoisia toimeentulomahdollisuuksia. Tämä on haaste, johon on saatava mukaan laajasti kaikki kotouttamiseen osallistuvat viranomaiset, ministeri Holmlund sanoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat