Poliisi STT:lle: Hyvinkään epäilty ampuja otti aseet vanhemmiltaan

Hyvinkään epäillyn ampujan käyttämät aseet olivat peräisin asekaapista, joka oli miehen vanhempien kotona, kertoo uutistoimisto STT poliisilähteisiin viitaten.

18-vuotias mies otti STT:n mukaan aseet luvatta kaapista. Aseet olivat poliisin mukaan asianmukaisesti lukittuina. Epäillyllä itsellään ei ole aselupia.

Rikoskomisario Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista ei kuitenkaan vahvista MTV3 Uutisille, että aseet olisivat peräisin vanhempien asekaapista.

Epäillyn kuulusteluja jatketaan tänään. Myös paria epäillyn seurassa perjantaina iltapäivällä ja illalla ollutta ystävää kuullaan vielä.

Hyvinkään ampumistapauksessa on kuollut 18-vuotias hyvinkääläinen nainen ja 19-vuotias Hyvinkään Tahkon superpesispelaaja. Seitsemän henkilöä on loukkaantunut. Heistä 23-vuotias naispoliisi on yhä kriittisessä tilassa.

Vielä ei ole selvinnyt syytä siihen, miksi ampujaksi epäilty mies tulitti ihmisiä Hyvinkään keskustassa perjantain ja lauantain välisenä yönä.

– Hän on kertonut päivän tapahtumista ja siitä, miltä hänestä tuntui. Mitään sellaista, josta motiivi olisi selvinnyt, ei ole käynyt ilmi, rikoskomisario Mika Ihaksinen toteaa keskusrikospoliisista.

Poliisin mukaan tutkinnassa kävi myös ilmi, että ampuminen oli yhden henkilön teko. Ihaksisen käsityksen mukaan ampuja tuskin oli valmis kuolemaan, sillä mies oli kiinniottohetkellä ilman asetta ja kiinniotto sujui ilman vastarintaa.

Poliisi kiistää netissä pyörineet huhut, joiden mukaan ampujan isä olisi poliisi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat