Poliisi: Smash Asem -toimet perusteltuja

Poliisi on antanut selvityksen toimistaan lauantaisen Smash Asem -mielenosoituksen yhteydessä.

Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan poliisi toimi lauantain Smash Asem -mielenosoituksessa oikein.

- Poliisin varautuminen ja toiminta olivat perusteltua, Rajamäki sanoi Helsingin messukeskuksessa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Poliisiylijohtaja Markku Salminen kuvasi tapahtumaa pikemmin mellakan yritykseksi kuin mielenosoitukseksi. Salmisen mukaan poliisi sai torstaina suojelupoliisilta tiedustelutietoa, että tarkoituksena oli järjestää mellakka.

- Lisäsimme vahvuutta sadalla miehellä ja päätimme toimia etupainotteisesti. Poliisin tehtävänä ei ole tapella kaduilla vaan varmistaa turvallisuus.

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Jari Liukku johti lauantai-illan poliisitoimintaa kentällä.

- Supo teki uhka-arvion, ja mitoitimme toiminnan sen mukaan. Tapahtuman tavoitteena oli epäjärjestyksen aiheuttaminen. Nettikeskustelun ja muun perusteella oli odotettavissa väkivaltaisuuksia.

Liukun mukaan järjestäjään saatiin puhelinkontakti, mutta neuvotteluja ei syntynyt.

- Kiasmalle kokoontui ihmisiä ja järjestäjään yritettiin ottaa yhteyttä. Tässä vaiheessa päätimme, että mielenosoitus voidaan järjestää. Seuraavaksi alkoi syntyä järjestyshäiriöitä. Annoin käskyn mielenosoituksen keskeyttämisestä ja poistumisen sallimisesta.

- Lopulta paikalle jäivät vain ne, jotka eivät sieltä poistuneet ja heitä otettiin kiinni Kiasmalta ja saarron ulkopuolelta, Liukku totesi

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat