Mainos

Poliisi selvitti petossarjan Espoossa

Espoon poliisin omaisuusrikosyksikkö on selvittänyt usean petoksen rikossarjan. Tutkittavana oli kesällä 2006 tapahtuneet kaksi törkeää petosta ja kaksi törkeän petoksen yritystä.

Espoolaisesta autoliikkeestä oli hankittu rahoituksella kaksi henkilöautoa, joiden yhteisarvo oli noin 50000 euroa. Kaupoissa oli käytetty välikätenä henkilöitä, joiden luottotiedot olivat kunnossa. Tällä tavalla autoihin oli saatu rahoitus ja vakuutukset. Todellisuudessa autot oli heti välitetty eteenpäin muille epäilyille. Henkilöautot ovat kateissa. Lisäksi autoliikkeestä oli yritetty hankkia samalla tavoin kahta muuta autoa yhteisarvoltaan noin 66000 euroa.

Rikoksista epäiltyjä on yhteensä kahdeksan henkilöä. Myös autoliikkeen edustajan epäillään syyllistyneen muun muassa rekisterimerkintärikokseen, koska kaupanteon yhteydessä oli ostajaksi tietoisesti kirjattu välikätenä käytetty henkilö. Lisäksi rahoitusyhtiötä oli erehdytetty muun muassa väärillä tiedoilla ostajan maksukyvystä ja maksetusta käsirahasta. Oikeilla tiedoilla rahoitusyhtiö ei olisi myöntänyt autoihin rahoitusta eikä autoihin olisi saanut vakuutusta.

Asia on siirtynyt Espoon kihlakunnansyyttäjälle syyteharkintaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.