Poliisi selvitti laajan rahanvaihtovarkauksien sarjan

Heinäkuun alkupuolella tapahtuneet rahanvaihtovarkaudet ovat selvinneet. Saksalaisnaista ja kahta serbimiestä epäillään 23:sta rahanvaihtovarkaudesta sekä hotellipetoksesta.

Hyvinkään poliisi on selvittänyt laajan rahanvaihtojen varjolla tehdyn varkauksien sarjan. Teoista epäiltynä on vangittu 51-vuotias saksalaisnainen sekä 46- ja 37-vuotiaat serbimiehet.

Kolmikko tehtaili varkauksia eri puolilla Suomea neljän päivän ajan heinäkuun alkupuolella. Kaiken kaikkiaan rahanvaihtovarkauksia oli 23, ja sen lisäksi ryhmää epäillään yhdestä hotellipetoksesta. Seurueen epäillään saaneen varkauksilla saaliikseen 7 300 euroa neljässä päivässä, minkä summan poliisi on saanut kokonaisuudessa haltuunsa.

Kahdeksan varkauksista tapahtui Oulussa tai Oulun seudulla. Varkauksia tehtiin Oulun lisäksi Kokkolassa, Vaasassa, Seinäjoella, Vähässäkyrössä, Tervajoella, Tampereella, Porvoossa, Sipoossa, Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä. Seurueen matka katkesi juuri Hyvinkäälle, missä poliisi nappasi teoista epäillyn seurueen vereksen teon jäljiltä. Esitutkinta on nyt päättynyt ja tutkintamateriaali siirtyy syyttäjälle.

Seurue toimi liukkaasti

Varkauksista epäillyt tulivat Suomeen 7. heinäkuuta Tornion kautta Saksan rekisterissä olevalla henkilöautolla. Epäillyt varkaudet tehtiin siten, että seurue pyrki vaihtamaan kaupoissa, kioskeissa tai huoltoasemilla 500 euron setelin esimerkiksi 50 euron seteleiksi. Myyjän annettua vaihdetut rahat seurue muutti mieltään ja halusikin vaihdettavat rahat 100 euron seteleinä ja oli palauttavinaan kaikki vaihdetut rahat takaisin.

Sitten he pyysivät 500 euron seteliään takaisin. Seurue sai rahansa, mutta vaihtorahoista ei palautunutkaan kuin osa. Ryhmä toimi liukkaasti, ja palautusrahojen puuttuminen huomattiin vasta myöhemmin.

Varkauksia tehtiin myös maksamalla isolla setelillä mitätön ostos. Kun vaihtorahat olivat jo seurueella, joltakulta löytyikin taskusta pikkurahaa ostoksen maksamiseen. Jälleen iso seteli palautettiin seurueelle, mutta vaihtorahoista annettiin kauppiaalle takaisin vain osa. Anastettujen rahojen määrä vaihteli liikkeissä 200 eurosta 700 euroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat