Poliisi selvittää vähemmän vaarallisia voimakeinoja

Poliisin tietotekniikkakeskus selvittää "vähemmän vaarallisten voimakeinojen" käyttöönottoa poliisin työssä. Projektiryhmässä on poliisin lisäksi oikeustieteen ja lääketieteen asiantuntijoita.

Tähän mennessä on jo tutkittu ja kuluvan vuoden aikana kokeillaan kenttäkäytössä teleskooppipatukkaa ja pippurisumutetta. Ennen kokeilukäyttöä ryhmään kuuluvalle poliisille annetaan koulutus tähän välineeseen ja myös ensiapukoulutus.

Tämän vuoden aikana tutkitaan vielä mm. sähköaseet, kiinniottoverkot, rauhoitus- ja nukutuslääkkeet sekä ampuma-aseella ammuttavat patukka ja kaasuammukset. Esimerkiksi haulikon patruunavalikoimaan on mahdollista liittää mm. vähemmän vaarallinen kaasuammus tai iskevä "papupussi".

-Tarkoitus on suhteuttaa voimankeinon menetelmät asteikossa niin, että vähemmän vaarallinen voimakeino tarjoaisi vaihtoehdon sellaiselle ampuma-aseen käytölle, jossa kohdehenkilö voi kuolla, toteaa ylikomisario Seppo Kolehmainen sisäministeriön poliisiosastolta.

Poliisilla on poliisilain mukaan kohdatessaan vastarintaa oikeus virkatehtävän suorittamiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Voimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessa taas on otettava huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat voimavarat ja muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat.

Ylikomisario Kolehmaisen mukaan uuden voimakeinoteknologian selvittämisellä ole yhteyttä Helsingissä viime tiistaina sattuneeseen ampumavälikohtaukseen, jossa poliisi ampui ohikulkijoita aseella uhannutta miestä reiteen. Miehen ase osoittautui muoviseksi jäljitelmäksi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat