Poliisi ryhtyi palkitsemaan mopoilijoita lahjakorteilla – Yle: Vain harva on sellaisen saanut

Itä-Suomen poliisi on jakanut kesän ajan polttoainelahjakortteja mopoilijoille, joiden menopeli ja asenne liikenteessä ovat olleet kohdallaan. Ylen mukaan tällainen yhdistelmä on osoittautunut valitettavan harvinaiseksi.

Ylen haastattelema ylikonstaapeli Antti Mönkkönen Itä-Suomen poliisista kertoo, että monet liikenteessä olevat mopot ovat hengenvaarallisia. Varsinainen huoltokin on usein laiminlyöty.

– Se on paitsi viritetty myös jarruton ja valoton. Siinä ei ole mitään, mikä olisi kunnossa, vaan kaikki on retuperällä, Mönkkönen huokailee Ylelle.

Itä-Suomen poliisi on pyrkinyt osaltaan korjaamaan tilannetta järjestämällä ratsioita sekä jakamalla 10 euron bensalahjakortteja mopoilijoille, joiden kulkupelissä tai asenteessa ei ole ollut valittamista. Tällaista yhdistelmää ei ole kesän aikana tullut montaakaan, sillä lahjakortteja Itä-Suomen poliisi on jakanut vain hieman yli kymmenen kappaletta.

Ylikonstaapeli Mönkkönen peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta jälkikasvun liikennekasvatuksessa.

– Kotona pitäisi huolehtia siitä, että kalusto on kunnossa ja turvallista. Silloin ei tulisi ongelmia nuorille, Mönkkönen kertoo.

***

Näin virittäminen vaikuttaa mopon jarrutusmatkaan 1:09

Lue myös:

    Uusimmat