Poliisi rauhoittelee espoolaisia - epäiltyä raiskausta tutkitaan

Poliisi tutkii epäiltyä raiskausta Espoossa.

Poliisille on tehty ilmoitus, jonka mukaan nuori nainen raiskattiin viime sunnuntaina iltapäivällä. Ilmoituksessa rikoksen tapahtumapaikaksi on ilmoitettu Espoon Olarin Planeetanpolun alue.

Epäillyn raiskauksen jälkeen alueella on levitetty lappusia, joissa on kerrottu tapauksesta ja pyydetty ilmoittamaan mahdolliset havainnot poliisille. Poliisin mukaan lappuset ovat johtaneet siihen, että jotkut alueen asukkaat ovat ottaneet yhteyttä poliisin, koska ovat huolissaan alueen turvallisuudesta.

Komisario Petri Launiainen kertoo, että Olarin turvallisuustilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia, jotka antaisivat perusteen huoleen.

– Lappuset ovat aiheuttaneet asukkaille perusteetonta turvallisuustunteen alentumista, Launiainen sanoo.

Launiainen toivookin, että kansalaiset luottaisivat poliisin kykyyn ratkaista rikoksia.

– Jos tarvitsemme apua, voi olla varma, että me kyllä sitä pyydämme.

Launiaisen mukaan poliisi ei vielä voi tiedottaa epäillystä raiskauksesta tarkemmin.

Mahdolliset havainnot Olarissa tapahtuneesta epäillystä rikoksesta voi ilmoittaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikön päivystysnumeroon 071 8738 330 tai sähköpostilla vihjeet.espoo@poliisi.fi

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat